Kirje 3-vuotiaalle äidin enkelille

Ystävänpäivänä 14.2.2016 lähdin sairaalaan, raskausviikkoja oli kasassa 41+1, kärsin sen koko yön kovista supistuksista, kipulääkkeistä ei ollut hyötyä. 15.2 pääsin viimein synnytyssaliin. Minä odotin sinua, odotin että saan nähdä, kuka sinä olet. 

Synnyit 15.2.2016 kello 13.23, kymmenen tunnin synnytyksen jälkeen. Minä rakastin sinua ensimmäisestä hengenvedostasi enemmän kuin mitään koskaan, tiesin sillä sekunnilla että suojelen sinua viimeiseen hengenvetoon saakka. Olit kaikki se mitä olin aina halunnut, olit täydellinen, juuri meille. Pala minua ja isiä, unelma josta oli tullut totta. Olit suurikokoinen syntyessäsi, napanuora kaulan ympärillä, onneksi selvisit ja olit täysin terve pieni poika. Äiti menetti verta kaksi litraa ja tajunnan. Olin tokkurainen, onneksi sairaalassa saa lisää verta ja rautaa kun tilanne sitä vaatii. 

Elämä kanssasi oli kummallista, en oikein tiennyt miten sinua kuuluu pidellä, imettää tai hoitaa. Isin kanssa emme saaneet edes pipoa päähäsi. Nopeasti opimme kuinka kanssasi ollaan, ja pieni pipokin saatiin päähäsi. Sinä olit sinivalohoidossa, lempipaikkasi oli äidin rinnalla. Meillä oli siinä kaikki, minulla sinut ja sinulla minut. Se oli tärkeintä. 

Sait nimeksesi Noa Oscar Joonatan, täydellinen nimi juuri sinulle. Vauvana sinulla oli refluksi, itkit paljon ja maidot tuli ulos korkeassa kaaressa. Nukuit kanssamme perhepedissä, pää korkealla tyynyllä. Se helpotti oloasi. Äiti sai rintatulehduksen sinun olessa muutaman viikon ikäinen, imetys loppui siihen kun maitoa ei tulehduksen jälkeen enää tullutkaan, koin syyllisyyttä siitä, sillä olisin halunnut antaa sinulle muistoja rinnalta. Siirryit korvikkeeseen ollessasi hieman yli kuukauden ikäinen. Refluksin takia sait korvikkeesi huoneen lämpöisenä. 

Kasvoit hurjaa vauhtia, painoa ja pituutta. Kasvoit omilla käyrilläsi, olit reipas poika syömään. Kun olit 7 kuukautta vanha, sanoit ensimmäisen kerran äiti. Sydämeni liikkui jokaisen kirjaimen kohdalla. Se minä olin, sinun äitisi. Elämä kanssasi oli helppoa ja rauhallista, nukuit koko elämäsi ajan pitkiä yöunia, et turhasta itkenyt ja olit valtavan reipas syntymästäsi saakka. 

Kasvaessasi opit jatkuvasti uusia sanoja, ja jo 1-vuotiaana puhuit usean sanan lauseita. 2-vuotiaana kanssasi pystyi käymään syvällisiä keskusteluja, tiesit vastauksen kaikkeen ja lauloit omia laulujasi. 

2-vuotiaana sinulla oli vahva oma tahto, vaikka olit silti kiltein lapsi, jota olen koskaan tavannut. Sinusta sai olla päivästä toiseen ylpeä. Tuntui kuin olisit ollut paljon vanhempi, puhuit niin valtavasti ja tiesit maailmasta liikaakin ikääsi nähden. 

Nukuit koko elämäsi samassa sängyssä kanssani, se oli sinulle tärkeää. Olit muutenkin kova olemaan sylissä. Halasit lujaa ja suukotit suoraan huulille, suukon jälkeen kysyit nauraen "oliko märkä?". Iltaisin käydessäsi nukkumaan toivotit hyvää yötä ja kerroit kolmella kielellä rakastavasi. Jos joku oli surullinen tai itki, tokaisit "älä ole surullinen". 

Kun Sirkka mummasi nukkui pois lokakuussa, pohdimme yhdessä paljon kuolemaa. Sinulle oli selvää, että kun ihminen kuolee hänestä tulee tähti taivaalle. Herätit minut todella kun yhtenä iltana sanoit minulle "Menen katsomaan Sirkka mummaa tähtiin, yksin." Mietin kauan mitä sinä tarkoitit ja mistä ajattelit meneväsi tähtiin yksin, ilman äitiä? Nyt sanojesi merkitys on minulle selvä, ajatus lohduttaa. Ehkä sinä tiesit mitä tulee tapahtumaan. 

Marraskuussa oli se päivä, jota en koskaan uskonut kokevani. Löysin sinut sängystäsi, et hengittänyt. Ihosi oli viileä, ja olit täysin veltto. Äiti tiesi heti ettei kaikki ole hyvin. Nostin sinut velttona lattialle ja aloitin ohjeiden mukaan elvytyksen. Kasvosi mustana meikistä, vaistoni siitä ettei se pääty hyvin. Äiti tiesi, että se päättyy helvettiin joka ei koskaan pääty. Kun sydämesi saatiin lyömään, en tiennyt olisinko ollut iloinen, elvytys kesti pitkään ja aivosi oli kauan ilman happea. Kun olin matkalla Tampereelle tätisi kanssa mietin vain, että miksi juuri sinä? Tampereella asiat selvisi pikkuhiljaa, tilanne oli lohduton. Kuulin lääkäriltä, että sinä et tule heräämään. Se paino joka valtasi koko kropan, jätti alleen ja painoi kasaan. Ajattelin että minä en hautaa alle 3-vuotiasta poikaani. Huusin sen ääneen useita kertoja, se oli ajatuksenakin liian suuri kestää. 

Kun kuulin 1.11 aamulla että mitään toivoa ei ole, eikä sinua voida enää auttaa sillä olet aivokuollut. Se oli hirveämpää kuin mikään koskaan. Se oli se minkä äiti oli tiennyt elvytyksestäsi saakka. Olin arvannut, että elämäsi päättyy - sydämellä ei tee mitään jos aivot eivät toimi. Olin surullinen, samaan aikaan kiitollinen siitä että taistelusi päättyy. Kenenkään ikäisesi ei kuulu taistella pitkiä aikoja, olin kiitollinen että taistelusi päättyi. 

Pidin sinua sylissäni viimeiset hengenvedot, tuntui että olisit ollut jälleen vastasyntynyt. En pystynyt katsomaan sinua, sillä olit oma itsesi, silti ihan erilainen kuin koskaan. Sinusta viimeisen kerran luopuminen oli vaikeinta elämässäni, olit lähelläni mutta tiesin, että joudun luopumaan sinusta. En olisi halunnut päästää irti koskaan. 

Kotiinlähtö ilman sinua oli lohdutonta. Olin matkalla kotiin, mutta tärkein ei ollut mukana. Tärkein oli viety minulta, ilman lupaa ja vastoin tahtoani. 

Kotona, jäätyäni yksin makasin sängyssäsi ja kaipasin sinua niin, että joka paikkaan sattui. Tarvitsin sinua, halaamaan ja sanomaan "äiti älä ole surullinen", tiesin etten näe sinua enää koskaan, mutta sanasi kaikuivat korvissani. Äiti oli surullinen ja tulee aina olemaan. 

Nyt kun kuolemastasi on kulunut muutama kuukausi, olet mielessäni päivittäin mutta olo on helpottunut. Elämässä on jotain elämisen arvoista, vaikka ensin halusin vain luoksesi. Tämä viikko on ollut äärimmäisen raskas, kaipaan sinua niin että joka paikkaan sattuu. Hengittäminen sattuu, kaipaan niin paljon. Äiti piti lupauksen, suojelin sinua viimeiseen hengenvetoon saakka. Ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen minä yritin olla paras äiti juuri sinulle. Tulen aina rakastamaan sinua enemmän kuin mitään muuta koskaan. En mitään, en ketään niin kuin sinua.

Tänään sinä täytät 3-vuotta. Ihanaa syntymäpäivää rakas, kuvittelen että tänään halataan lujaa, suukotetaan suoraan huulille ja nauraen kysytään "oliko märkä?". Surun tullessa sanot minulle "äiti älä ole surullinen". Illalla kerrot kolmella kielellä rakastavasi minua. Niin minäkin sinua Noa, kolmella kielellä. 

Rakkaudella: Äiti

Vuosi 2018 - iloa ja surua

Meidän viime vuoteen mahtui loppuvuoden surun lisäksi paljon ihania ja tärkeitä hetkiä. 

TAMMIKUU 2018: 

Tammikuun puolessa välissä mun kummityttö tuli ensimmäistä kertaa käymään meillä, äitinsä kanssa. Meillä oli hauskat pari päivää, käytiin keskisellä ja katsomassa meidän tulevaa kissavauvaa. 

 

Noa nielaisi loppukuusta nappipariston, menimme ambulanssilla sairaalaan ja päästiin kotiin odottamaan patterin poistumista. Mentiin seuraavana päivänä takaisin kun Noan kakassa oli verta, paristo ei ollut liikkunut vuorokaudessa. Lähdettiin osastolle yöksi, ja Noa laitettiin tippaan. Aamulla paristo poistettiin nukutuksessa tähystyksellä vatsalaukusta. Selvittiin onneksi todella pienellä vaivalla, ja Noa selvisi kaikesta. Kirjoitin paristosta laajemmin tammikuussa, postauksen pääset lukemaan tästä!

HELMIKUU 2018:

Helmikuun alussa meille muutti kissavauva, Nelli. Nellin olin varannut jo lokakuussa 2017, ja olimme kerran käyneet häntä katsomassa. 

Nelli haettiin vajaan 60 kilometrin päästä, ja automatka meni hyvin. Noa oli jo pitkään odottanut innolla uutta ystävää. He tulivat heti todella hyvin toimeen ja nukkuivat ensimmäisestä yöstä lähtien vierekkäin tai niin että, Nelli nukkui Noan tyynyllä. 

Helmikuun loppupuolella juhlittiin Noan 2-vuotis syntymäpäiviä, vieraita oli paljon ja Noa sai paljon hienoja lahjoja, jotka kaikki olivat hänelle mieluisia. 

MAALISKUU 2018:

Maaliskuun alussa täytin vihdoinkin 18-vuotta, ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni täysi-ikäinen äiti. Sain myös ajokortin, jota varten oltiin pitkään opeteltu autolla ajamista. Kiitos isä kun jaksoit opettaa mut ajamaan, ja mahdollistit mulle ajokortin. Vietin myös aika railakkaan ja villin ensimmäisen baarikierroksen, kiitos siitä Jessica ja Jarno ♥

Maaliskuussa kävin ottamassa kolmannen tatuoinnin Vaasassa. Se on muistotatuointi mun kuolleelle isomummulle, joka oli mulle todella tärkeä. Hänen kuollessa olin vasta 10-vuotias, enkä silloin ymmärtänyt asiasta hirveästi. Onneksi kuitenkin olin jo niin vanha, että muistan useita tärkeitä hetkiä, joita olemme yhdessä viettäneet. Fontti valittiin sen mukaan, ettei siitä ulkopuoliset saisi hirveästi selvää. Teksti on itselleni tärkeä, mutta ei kuulu vaikka kaupankassalla kohdatulle ihmiselle. 

HUHTIKUU 2018:

Huhtikuun alussa käytiin laivalla, minä, Riku ja Noa. Se oli Noan ensimmäinen laivamatka, ja valitettavasti myös viimeinen. Noan lempipuuhaa laivalla, oli käydä ostamassa limsakoneesta juotavaa. Kun kävin hänen kanssa koneen luona hakemassa limsan, takaisin hytille kävellessä Noa katosi takaani. Kävelin taaksepäin ja näin hänet jonkun muun hytissä, jossa oli ovi auki. Noa vain seisoi hytissä hymyillen ja katseli 20-vuotiaita poikia, jotka olivat laivalla ottamassa kuppia. Pyysin anteeksi ja yksi poika sanoi Noalle "Saat tulla tänne sitten 15-vuoden päästä", mua hävetti koko tilanne. Noan mielestä oli aivan mahtavaa, ainakin iloisesta naurusta päätellen. Siinä oli isille kerrottavaa, kun päästiin omaan hyttiin.

Nelli kasvoi kovaa vauhtia ja ruoka maistui vähän liikaakin. Edelleen Nelli tuli Noan kanssa todella hyvin toimeen, Noa tykkäsi leikittää Nelliä kepillä jonka päässä oli höyheniä. Nelli oli kasvanut jo isoksi, eikä näyttänyt enää kissanpennulta. 

TOUKOKUU 2018:

Toukokuun alussa lähdettiin Vaasaan kylpylälomalle, minä, Noa ja mun kaveri Minttu. Noa oli reissussa lähinnä innoissaan ketsupin syömisestä suoraan kupista ja ryhmä hau lehdestä, jonka hän sai koska hänestä oli hotellilla otettu vahingossa kylpylä lipun aikuisten hinta. Noa pelkäsi uimassa oloa, mutta altaalla oleva lohikäärme oli kiinnostava. Uimassa hän oli vain sylissä tarrautuneena kaikilla raajoilla kiinni muhun. Lomasta tuli yksi vuoden parhaimmista muistoista. 

Toukokuun aikana olin koulusta työharjoittelussa vanhainkodissa. Jos ihan rehellisesti sanotaan se oli järkyttävää ja henkisesti äärimmäisen raskasta. Olen aina pitänyt vanhuksista, ja halunnut työskennellä heidän kanssaan. Tuolla asiat olivat kuitenkin jotenkin todella pielessä. Jouduin syöttämään väkisellä useita vanhuksia, jotka olivat niin kipeitä ja laihoja ettei heitä voitu enää nostaa sängystä ylös. Yksi vanhus itki ääneen joka kerta kun jouduin työntämään lusikan väkisellä hänen suuhun, sen ollessa tiukasti puristettu kiinni. Vanhukset olivat huonokuntoisia, ja suurin osa oli vuodepotilaita. Sieltä jäi kuitenkin myös monia ihania muistoja, sillä he olivat aivan ihania ihmisiä suurin osa. 

KESÄKUU 2018:

Kesäkuun alussa Riku valmistui yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi, kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Oltiin Noan kanssa Rikun koululla valmistuneiden juhlassa, jonka jälkeen mentiin rannalle ottamaan valmistujaiskuvia. Pidettiin meillä myös aika isot juhlat valmistumisen kunniaksi. Sain olla todella ylpeä Rikusta, hän kävi koulua tunnollisesti vauva-vuoden aikana ja muinakin vuosina. Vei tunnollisesti vielä Noan päiväkotiinkin ennen koulunalkua. 

Kesäkuun alussa lähdettiin myös Vaasaan minä, Riku, Minttu ja Noan kummisetä Eetu. Mentiin kesän ensimmäisille festareille YleXPopiin. Sen loputtua ajettiin kummitusmetsän kautta kotiin, ja poikien sammuttua takapenkille käytiin Mintun kanssa yöuinnilla. Tämäkin oli ehdottomasti yksi vuoden parhaista muistoista. Kesä, musiikki ja ystävät. ♥

HEINÄKUU 2018: 

Heinäkuussa vaan oltiin ja nautittiin poikkeuksellisen kuumasta kesästä, hyvistä rantakeleistä ja lämpimästä uimavedestä. Käytiin paljon Noan ja Mintun kanssa rannalla, uitiin ja syötiin paljon jäätelöä. Heinäkuu oli kesän rauhallisinta aikaa. Heinäkuussa Noalla riitti naurua ja hymyä, kun ei tarvinnut pukea juuri mitään päälle kotoa lähtiessä. 

ELOKUU 2018:

Elokuun alussa oli solarit, jonne mentiin Rikun, Jessican ja Jarnon kanssa. Ne oli toiset ja viimeiset festarit kesän aikana. Riku pääsi nollaamaan armeija tuskat kertaheitolla. Riku lähti heinäkuussa armeijaan ja pääsi ensimmäiselle kotilomalle juuri sopivasti solari viikonloppuna. 

Elokuuhun mahtui myös pelkoa ja itkua Noan terveyden kanssa. Huomasin 15.8 yöllä kello 02.05 ettei Noa hengitä, soitin ambulanssin. Kymmenen minuutin päästä meillä kotona oli neljä palomiestä, kaksi ensihoitajaa ja kaksi lääkäriä. Noa saturoi vain 80 ja verensokeri oli 15,9 eli korkea. He totesivat, että Noalla on joku kouristuskohtaus päällä, hän sai kouristuslääkkeen nenän kautta ja suoraan suoneen pistettynä. Lähdettiin ambulanssilla sairaalaan ja sairaalassa Noa sai lisähappea maskin kautta ja saturaatio lähti nousuun. Nukuttiin yön yli osastolla, ja todettiin kaiken olevan kunnossa. Käytiin aivokäyrällä varmuuden vuoksi, sekin oli täysin normaali. Saatiin resepti kouristuslääkkeeseen ja diagnoosiksi kuumekouristus, vaikka Noalla oli vain 38 astetta kuumetta. Se säikäytti todella. 

SYYSKUU 2018:

Syyskuussa Noalta leikattiin kitarisat, päiväkirurgisena operaationa. Mentiin aamulla sairaalaan, iltapäivällä päästiin kotiin. Noa oli kuorsannut syntymästään saakka, jonka lisäksi hän oli alkanut saamaan hengityskatkoksia kuorsauksen yhteydessä, niiden oletettiin loppuvan kitarisan leikkauksen jälkeen. Ne ei kuitenkaan koskaan loppunut. 

Syyskuun lopulla oltiin Rikun kanssa kahdestaan laivalla, meidän 4-vuotispäivän kunniaksi. En olisi ikinä 8-luokalla uskonut että ollaan tässä vielä näin vanhoina. Meidän suhde on kuitenkin kestänyt ylä-asteelta saakka tähän päivään. Olen ylpeä meistä, ja siitä että ollaan pysytty yhdessä vaikka meillä ei todellakaan ole ollut helppoa. 

LOKAKUU 2018: 

Lokakuussa Rikun mumma, Noan isomumma Sirkka nukkui pois, syövän uuvuttamana. Oltiin hänen hautajaisissa, ja ne oli Noalle ehdottomasti liikaa. Hän sai siellä, hirveän itkukohtauksen ja joutui lähtemään kesken muistotilaisuuden pois. 

Lokakuussa 30.10 yöllä Noan sydän pysähdyi. Löysin hänet elottomana hänen omasta sängystä ja aloitin elvytyksen, elvytystä jatkoi ensihoito ja se kesti yhteensä 25 minuuttia. Noan lämpö oli vain 34 ensihoidon saavuttua paikalle. Lähdettiin ambulanssilla sairaalaan, ja aamuyöllä siirryttiin Tampereelle. Noan koko taistelun voit lukea tästä! 

MARRASKUU 2018: 

Marraskuun ensimmäisenä päivänä Noa todettiin aivokuolleeksi, hengityskone oli ainoa, joka piti häntä elossa. Se sammutettiin ja Noa päästettiin pois kärsimyksestä, kivusta ja tiedottomasta tilasta. Haluan uskoa että Noa tunsi tai tiesi jotakin, vaikka lääkäri sanoi useaan kertaan että Noa ei todennäköisesti näe, kuule tai tunne mitään. Oman lapsen taistelu teho-osastolla, aivokuolema johon johti tuntematon sydänpysähdys on jotain niin käsittämättömän suurta etten vieläkään pysty käsittelemään asiaa sen suuremmin. Marraskuu oli elämäni hirvein kuukausi, mutta ihmiselle ei anneta enempää kun hän pystyy kantamaan, se ajatus kantaa elämässä eteenpäin kivusta ja tuskasta huolimatta. Päällimmäinen tunne on valtava kiitollisuus yhteisestä ajasta kanssa maailman mahtavimman pienen ihmisen. ♥ 

Alla on elämäni tärkein kuva, viimeinen yhteinen kuva musta ja Noasta. Kuva on otettu Noan kuoleman jälkeen, joka tekee siitä vielä tärkeämmän kuvan, hän sai lähteä siitä mihin kuuluu, oman äidin sylistä. Äidin rakkaus onneksi kantaa rajojenkin yli. Rakastan sinua Noa enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa koskaan. Tämän kuvan kätken syvälle sydämeeni. 

Marraskuun tuska ei ollut tarpeeksi suuri tuska ilman hautajaisia. Niitä vietettiin 17. marraskuuta, lapsen kuolemassa pahimmat hetket ovat kuolema ja aika sen jälkeen. Hautajaiset oli yhtä kärsimystä ja tuskaa, silti tärkeimmät "juhlat" joissa olen koskaan ollut. Järjestely oli mukavaa, koska ei tarvinnut pysähtyä miettimään sitä kaikkea mitä oli menettänyt. Onneksi jaksoin järjestää kaikkea hullunlailla, sillä hautajaisista tuli kauniit ja juuri meidän Noan näköiset. 

JOULUKUU 2018:

Joulukuussa tuli Noan hautakivi, ja saimme sen haudalle saakka vaikka aiemmin oltiin sanottu ettei kiveä saa laittaa talvella paikalleen. Onneksi ei tarvinnut odottaa kesään saakka. Joulukuu oli tunteiden kuukausi, koin monia tunteita enkä ollut ihan varma miten ne vaikutti toisiin tunteisiin. Kävin paljon haudalla, muistelin, teetin hautajaiskuvat ja sytytin useita (varmaan satoja) kynttilöitä, niin haudalle kuin kotiinkin. 

Kaikesta huolimatta odotin joulua jonkin verran, alkujoulu sujui oikein hyvin, sain jopa lahjoja vaikken koe olleeni kiltti vuoden aikana...hehheh. Jouluaaton ilta- ja yö meni suoraan sanottuna ihan vituiksi. Elämäni paskin joulu monen eri asian vuoksi. Onneksi se meni nopeasti ohi.

Toivon todella, että 2019 vuosi antaisi enemmän kuin ottaisi. Tuntuu kummalliselta viettää ensimmäistä vuotta ilman Noaa. Viime vuosi oli järkyttävästä surusta huolimatta aika ihana ja onnellinen vuosi. Nyt viime vuodesta päällimmäinen tunne on kiitollisuus. 

♡ Cecilia

Täysi-ikäinen äiti

Tänään on mun syntymäpäivä, ja ensimmäinen päivä täysi-ikäisenä äitinä. Olo ei tietenkään ole mitenkään erilainen kuin muinakaan päivinä, mutta se tieto on alitajussani. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni täysi-ikäinen äiti.

Noan syntyessä helmikuussa 2016, olin 15-vuotias. Nyt kun ajattelen itseäni sen ikäisenä, en todellakaan ollut kypsä enkä edes valmis äidiksi, vaikka lapsi oli suunnitellusti tehty rakkaudella. Miten 15-vuotias voisikaan olla kypsä pitämään huolta vastasyntyneestä? Mutta hyvin olemme pärjänneet, ja Noasta on kasvanut iloinen ja hyvin hoidettu taapero. 

Alitajunnassani on koko päivän pyörinyt ajatus siitä, etten ole enää ala-ikäinen, nyt olen virallisesti "aikuinen" vaikka olen ollut sitä jo monta vuotta lapseni takia. 

Monikaan asia ei todellisuudessa muutu täysi-ikäisyyden myötä, saa ostaa tupakkaa ja alkoholia, eikä virallisesti tarvitse omia vanhempia. Minä ainakin tarvitsen vielä monta vuotta vanhempiani. Vaikka olen itse äiti niin omalla äidilläni on suuri merkitys elämässäni, ja siinä miten minusta on tullut tällainen kuin olen. 

Mutta olen todella kiitollinen siitä, etten ole enää ala-ikäinen. Olemme vuosien aikana kohdanneet paljon asioita, jotka on hoidettu meidän vanhempien kautta, vaikka me olemme Noan vanhemmat ja viralliset huoltajat. Päiväkodista on soiteltu minun äidille, kyselty tärkeitä yksityisiä asioita Rikun äidiltä, vaikka lapsi on meidän ja lapsen asiat kuuluvat vain meille. Toivon todella, että tämä muuttuu nyt. En itse tarvitse enää huoltajaani virallisesti mihinkään, joten ei lapseni asiatkaan kuulu päiväkodin puolelta heille. Kerron itse kaikesta vanhemmille, jos niin haluan, ja olen kertomatta, jos niin haluan. 

Ilolla kohti päiviä täysi-ikäisenä äitinä! 

♡ Cecilia

2-vuotiaan synttärilahjat

Ajattelin esitellä teille mitä kaikkea Noa sai lahjaksi. Noalla on jo todella paljon leluja, sen takia laitoimme kutsuviesteihin lahjatoivomukset. Noan huonekin on aika pieni, joten sinne ei enää hirveän montaa lelua mahdu. 

Kirjoitimme kutsuviesteihin näin: "Lahjaksi toivoisin duploja, rahaa juniorituoliin ja vaatteisiin." 

Duploilla Noa on leikkinyt päiväkodissa ja mun vanhempien luona ja pitää niistä todella paljon. Nyt Noa ei enää tarvitse todellakaan lisää duploja, niitä kertyi synttäreiltä iso laatikollinen. 

Kaikki lahjat olivat Noalle mieleisiä, ja hän on leikkinyt niillä paljon viikon aikana. 

Mummulta ja vaarilta Noa sai kaksi pakettia duploja.

Mun äidin äidiltä Noa sai paloauto duplopaketin. Palomies vaihtui kuvaan, sillä oikea on jo hukassa. 

Tämmöisiä paketteja Noa sai kaksi, toisen kummisedältä ja toisen isotädiltä. Ajateltiin että toisen auton voi viedä mun vanhemmille duplojen sekaan.

Rikun äidin äidiltä Noa sai pienen duplopaketin ja pikku myyn. Pikku Myyn Noa sai sen takia, että kun häneltä kysyi mitä haluat syntymäpäivälahjaksi hän vastasi aina 

"punaisen tytön". 

Mun isän äidiltä Noa sai Villervallan pipon ja paidan, hiihtokerraston ja kaulurin.

Enon perheeltä Noa sai Unico plus poliisi setin.

Pikkuserkun perheeltä Noa sai duplo bussin.

Rikun vanhemmilta Noa sai autot 3 - duplopaketin.

Kummitädiltä ja -sedältä Noa sai sähkömönkijän, jolla Noa ei vielä ole uskaltanut ajaa. 

Ehkä kesään mennessä, niin pääsee ulos ajelemaan. 

♡ Cecilia

2-vuotissynttärit

Meillä juhlittiin lauantaina ja sunnuntai 2-vuotissynttäreitä, vieraat oli jaettu kahdelle päivälle joka osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Noan isän puolen suku kävi lauantaina, ja toinen puoli sunnuntaina. Vieraita oli kahdelle päivälle yhteensä 40, joka oli kyllä aivan liikaa, ja siitäkin oli jo karsittu sukulaisia pois. Välillä tuntui että meidän asunto oli ihan täynnä, vaikka kaikki kävivät vähän eriaikaan. 

Tarjottavana oli voileipäkakkua, kakkua, coktailpiirakoita, munavoita, keksiä, karkkia, taapero herkkuja ja sunnuntaina limppua lohiherkulla ja näkkileipää tonnikala täytteellä. 

Tarjottavat riitti muuten todella hyvin, mutta lauantaina coktailpiirakat loppui iltapäivästä kesken. Onneksi kaikkea muuta oli jäljellä. 

Lauantailta jäi 1/3 osa voileipäkakkua, jonka söin yksin illan aikana ja sain aivan jäätävän vatsakivun. Kukaan muu ei sitä saanut, joten se johtui siitä että söin sitä niin paljon kerralla. 

Lauantai

Noalle mahtui vielä paita, joka ostettiin 1-vuotissynttäreitä varten.

Taaperoille oli tarjolla maissinaksuja, muumi hedelmäpatukoita ja lasten sipsejä. 

Sunnuntai

Sunnuntaina kaikki oli samallalailla laitettu, mutta tarjoilut oli keittiönpöydällä. 

♡ Cecilia