365 päivää helvetissä

Noan kuolemasta on kulunut 365 päivää, vuosi. Kokonainen vuosi. En ole nähnyt Noaa vuoteen, en tuntenut pienten käsien lämpöä, en ole kuullut kuinka paljon hän rakastaa. Vuosi kärsimystä, vuosi maanpäällisessä helvetissä. Voittajafiilis, hitto mä hengitän edelleen. 

Vuosi sitten mä olin aivan varma, että siihen tuskaan ja kipuun kuolee, olin varma etten tule selviämään. Toivoin jatkuvasti, että kuolen itsekin. En ole kuollut, mä hengitän. Vaikka sattuu edelleen päivittäin, kipu on pienempää. Nyt viimeisen viikon on sattunut niin kuin vuosi sitten, lamaannuttavaa kipua, surua ja ikävää. Selvisin vuosipäivää edeltävistä päivistä, selviän tästäkin päivästä. Surun vuodenkierto on ohi. Hitto mikä vuosi. Mä olen voittaja, olen selvinnyt vuoden tämän kivun ja surun kanssa, selvinnyt vuoden näkemättä omaa lastani. 

Mitään vuoden selviytymistarinaa musta ei tällä hetkellä ole kirjoittamaan. Eikä se tuntuisi oikealta, ehkä sen aika on vielä joskus. Palasin vuodentakaisiin merkintöihin ennen kuolemaa ja sen jälkeen. Osan niistä haluan juuri tänään jakaa teidän kanssa. Ne on kaikkein aidointa mitä mulla on antaa. 

"Noa on teho-osastolla, löysin yöllä elottomana omasta sängystä, ei mitään tietoa mistä johtuu. Oli eloton, elvytin 9 minuuttia ja ensihoito 15 minuuttia. Tultiin sairaalaan ja Noa meni teho-osastolle oli neljä kanyylia ja hengityskone. Nyt lähdetään Tampereelle lasten teho-osastolle. Noa pidetään unessa ja keho on jäädytetty 34 asteeseen." - 30.10 

"Noalla ainoo diagnoosi tällä hetkellä on sydänpysähdys. Seuraavat 36 tuntia pidetään lääkeunessa jäädytettynä. Kun on mennyt 36 tuntia ruvetaan lääkitystä vähentämään. Noa joko herää tai ei herää ollenkaan. Ei oo mitään ennustetta." - 30.10 

"Elvytys oli aika pitkä. Nyt vaan odotetaan herääkö mun pieni vielä vai ei. Mä en suostu hautaamaan mun kaks vuotiasta lasta. En vaan suostu. Tää on ihan helvettiä" - 30.10 

"Noa ei selviä. Huomenna selviää kaikki mutta mitään toivoa ei oo. Huomenna yhdeltä lasketaan lääkitystä ja uskovat ettei Noa herää enää siitä. Toivon yli kaiken että Noa selviää tästä, lääkärit hokee ettei kannata toivoa. Kun sitä toivoa ei oikeesti ole. Aivovamma on suuri. Jos ei herää puretaan kaikki laitteet, ilman niitä se on siinä. Mun lapsi tulee kuolemaan." - 30.10 

"Mä sain yöllä nukuttua 6 tuntia. Joka paikkaan sattuu aivan saatanasti. Käytiin yöllä kattomassa Noaa. Tällä hetkellä Noa saa tunnin välein epilepsiakohtauksen tai jonkun sellaisen, joka pahenee heti. Lääkettä annetaan lisää tunnin välein. Eniten pelottaa se, että kun Noaa aletaan herättelemään se lääke lopetetaan. Jos Noa kouristaa ilman sitä ne saattaa olla voimakkaita. Kestääkö Noa sen? Pelottaa. Eniten mä oon vaan saatanan vihanen. Ei tässä oo mitään järkeä." - 31.10

"Mä en jaksa enää uskoa ihmeeseen. Vettäkin sataa ulkona, sen on pakko olla huono merkki. Mä en pysty olla Noan luona varttia kauempaa, sattuu liikaa. Aivovaurio on ja se on todella laaja. Lääkäri sano että kaikki toivo on menetetty. Aamulla pidetään palaveri missä selviää miten jatketaan. Noasta tulee maailman kaunein enkeli." - 31.10

"Noan lääkkeet lopetettiin yhdeltä. Lääkeaineita ei oo enää veressä yhtään. Noa ei oo herännyt. Ei merkkiäkään heräämisestä. Mä toivon, että mun pieni pääsis äkkiä pois täältä. Puhuin papin kanssa ettei pitkitetä kärsimystä. Kaikki on ihan epätodellista." - 31.10

"Noa on viimeistä päivää täällä. Tultiin just teholta. Kaikkien kokeiden mukaan on todella vakava aivovaurio kaikkialla aivoissa. Noa ei tuntenut, kuullut tai aistinut mitään testeissä. Käyrä näyttää ettei oo mitään normaalia aivotoimintaa. Jatkuvasti paha kouristuskohtaus päällä. Aamulla viimeinen päätös hoidon lopettamisesta, koneet irti ja kaikki loppuu." - 31.10

"Noa on yöllä lopettanut hatarat hengitykset ja pupillit ei reagoi enää valolle. Noa on nyt aivokuollut. Koneet sammutetaan tunnin päästä. Vittu. Mun pieni rakas." - 1.11

"Mun pienestä tuli enkeli 1.11 klo 13.32. Mun sydän on palasina. Mieli särkyny. Miten vittu näin voi käydä. Mitä mä teen? Voiko mun elämä jatkua? Nyt mä tiiän mitä maanpäällinen helvetti tarkottaa, mä oon syvällä siellä. Nii syvällä ettei mua kukaa voi enää koskaan sieltä nostaa. Mä menetin itteni Noan mukana. Ilman Noaa ei ole mua. Sama kun kuolis iteki, mä oon jo kuollu. Fyysisesti täällä mutta henkisesti jossain tosi kaukana täältä. Henkisesti kuollu. Voi kun olis oikeesti kuollu, ei sattuis näin saatanan paljoa." - 1.11

Viimeisessä merkinnässä uidaan syvällä, mä luulin ettei sieltä helvetistä mua kukaan voi enää koskaan nostaa. Kuolemantoive oli suuri. Olin henkisesti ihan kuollut. Nyt mä kuitenkin hengitän, vuosi on mennyt aikaa. En halua kuolla, ja kyllä sieltä helvetistä mut nostettiin ylös. Huhhuh, mikä vuosi. 

Surunvuodenkierto on ohi, hengissä selvisin. 

♡ Cecilia

Vuosi 2018 - iloa ja surua

Meidän viime vuoteen mahtui loppuvuoden surun lisäksi paljon ihania ja tärkeitä hetkiä. 

TAMMIKUU 2018: 

Tammikuun puolessa välissä mun kummityttö tuli ensimmäistä kertaa käymään meillä, äitinsä kanssa. Meillä oli hauskat pari päivää, käytiin keskisellä ja katsomassa meidän tulevaa kissavauvaa. 

 

Noa nielaisi loppukuusta nappipariston, menimme ambulanssilla sairaalaan ja päästiin kotiin odottamaan patterin poistumista. Mentiin seuraavana päivänä takaisin kun Noan kakassa oli verta, paristo ei ollut liikkunut vuorokaudessa. Lähdettiin osastolle yöksi, ja Noa laitettiin tippaan. Aamulla paristo poistettiin nukutuksessa tähystyksellä vatsalaukusta. Selvittiin onneksi todella pienellä vaivalla, ja Noa selvisi kaikesta. Kirjoitin paristosta laajemmin tammikuussa, postauksen pääset lukemaan tästä!

HELMIKUU 2018:

Helmikuun alussa meille muutti kissavauva, Nelli. Nellin olin varannut jo lokakuussa 2017, ja olimme kerran käyneet häntä katsomassa. 

Nelli haettiin vajaan 60 kilometrin päästä, ja automatka meni hyvin. Noa oli jo pitkään odottanut innolla uutta ystävää. He tulivat heti todella hyvin toimeen ja nukkuivat ensimmäisestä yöstä lähtien vierekkäin tai niin että, Nelli nukkui Noan tyynyllä. 

Helmikuun loppupuolella juhlittiin Noan 2-vuotis syntymäpäiviä, vieraita oli paljon ja Noa sai paljon hienoja lahjoja, jotka kaikki olivat hänelle mieluisia. 

MAALISKUU 2018:

Maaliskuun alussa täytin vihdoinkin 18-vuotta, ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni täysi-ikäinen äiti. Sain myös ajokortin, jota varten oltiin pitkään opeteltu autolla ajamista. Kiitos isä kun jaksoit opettaa mut ajamaan, ja mahdollistit mulle ajokortin. Vietin myös aika railakkaan ja villin ensimmäisen baarikierroksen, kiitos siitä Jessica ja Jarno ♥

Maaliskuussa kävin ottamassa kolmannen tatuoinnin Vaasassa. Se on muistotatuointi mun kuolleelle isomummulle, joka oli mulle todella tärkeä. Hänen kuollessa olin vasta 10-vuotias, enkä silloin ymmärtänyt asiasta hirveästi. Onneksi kuitenkin olin jo niin vanha, että muistan useita tärkeitä hetkiä, joita olemme yhdessä viettäneet. Fontti valittiin sen mukaan, ettei siitä ulkopuoliset saisi hirveästi selvää. Teksti on itselleni tärkeä, mutta ei kuulu vaikka kaupankassalla kohdatulle ihmiselle. 

HUHTIKUU 2018:

Huhtikuun alussa käytiin laivalla, minä, Riku ja Noa. Se oli Noan ensimmäinen laivamatka, ja valitettavasti myös viimeinen. Noan lempipuuhaa laivalla, oli käydä ostamassa limsakoneesta juotavaa. Kun kävin hänen kanssa koneen luona hakemassa limsan, takaisin hytille kävellessä Noa katosi takaani. Kävelin taaksepäin ja näin hänet jonkun muun hytissä, jossa oli ovi auki. Noa vain seisoi hytissä hymyillen ja katseli 20-vuotiaita poikia, jotka olivat laivalla ottamassa kuppia. Pyysin anteeksi ja yksi poika sanoi Noalle "Saat tulla tänne sitten 15-vuoden päästä", mua hävetti koko tilanne. Noan mielestä oli aivan mahtavaa, ainakin iloisesta naurusta päätellen. Siinä oli isille kerrottavaa, kun päästiin omaan hyttiin.

Nelli kasvoi kovaa vauhtia ja ruoka maistui vähän liikaakin. Edelleen Nelli tuli Noan kanssa todella hyvin toimeen, Noa tykkäsi leikittää Nelliä kepillä jonka päässä oli höyheniä. Nelli oli kasvanut jo isoksi, eikä näyttänyt enää kissanpennulta. 

TOUKOKUU 2018:

Toukokuun alussa lähdettiin Vaasaan kylpylälomalle, minä, Noa ja mun kaveri Minttu. Noa oli reissussa lähinnä innoissaan ketsupin syömisestä suoraan kupista ja ryhmä hau lehdestä, jonka hän sai koska hänestä oli hotellilla otettu vahingossa kylpylä lipun aikuisten hinta. Noa pelkäsi uimassa oloa, mutta altaalla oleva lohikäärme oli kiinnostava. Uimassa hän oli vain sylissä tarrautuneena kaikilla raajoilla kiinni muhun. Lomasta tuli yksi vuoden parhaimmista muistoista. 

Toukokuun aikana olin koulusta työharjoittelussa vanhainkodissa. Jos ihan rehellisesti sanotaan se oli järkyttävää ja henkisesti äärimmäisen raskasta. Olen aina pitänyt vanhuksista, ja halunnut työskennellä heidän kanssaan. Tuolla asiat olivat kuitenkin jotenkin todella pielessä. Jouduin syöttämään väkisellä useita vanhuksia, jotka olivat niin kipeitä ja laihoja ettei heitä voitu enää nostaa sängystä ylös. Yksi vanhus itki ääneen joka kerta kun jouduin työntämään lusikan väkisellä hänen suuhun, sen ollessa tiukasti puristettu kiinni. Vanhukset olivat huonokuntoisia, ja suurin osa oli vuodepotilaita. Sieltä jäi kuitenkin myös monia ihania muistoja, sillä he olivat aivan ihania ihmisiä suurin osa. 

KESÄKUU 2018:

Kesäkuun alussa Riku valmistui yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi, kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Oltiin Noan kanssa Rikun koululla valmistuneiden juhlassa, jonka jälkeen mentiin rannalle ottamaan valmistujaiskuvia. Pidettiin meillä myös aika isot juhlat valmistumisen kunniaksi. Sain olla todella ylpeä Rikusta, hän kävi koulua tunnollisesti vauva-vuoden aikana ja muinakin vuosina. Vei tunnollisesti vielä Noan päiväkotiinkin ennen koulunalkua. 

Kesäkuun alussa lähdettiin myös Vaasaan minä, Riku, Minttu ja Noan kummisetä Eetu. Mentiin kesän ensimmäisille festareille YleXPopiin. Sen loputtua ajettiin kummitusmetsän kautta kotiin, ja poikien sammuttua takapenkille käytiin Mintun kanssa yöuinnilla. Tämäkin oli ehdottomasti yksi vuoden parhaista muistoista. Kesä, musiikki ja ystävät. ♥

HEINÄKUU 2018: 

Heinäkuussa vaan oltiin ja nautittiin poikkeuksellisen kuumasta kesästä, hyvistä rantakeleistä ja lämpimästä uimavedestä. Käytiin paljon Noan ja Mintun kanssa rannalla, uitiin ja syötiin paljon jäätelöä. Heinäkuu oli kesän rauhallisinta aikaa. Heinäkuussa Noalla riitti naurua ja hymyä, kun ei tarvinnut pukea juuri mitään päälle kotoa lähtiessä. 

ELOKUU 2018:

Elokuun alussa oli solarit, jonne mentiin Rikun, Jessican ja Jarnon kanssa. Ne oli toiset ja viimeiset festarit kesän aikana. Riku pääsi nollaamaan armeija tuskat kertaheitolla. Riku lähti heinäkuussa armeijaan ja pääsi ensimmäiselle kotilomalle juuri sopivasti solari viikonloppuna. 

Elokuuhun mahtui myös pelkoa ja itkua Noan terveyden kanssa. Huomasin 15.8 yöllä kello 02.05 ettei Noa hengitä, soitin ambulanssin. Kymmenen minuutin päästä meillä kotona oli neljä palomiestä, kaksi ensihoitajaa ja kaksi lääkäriä. Noa saturoi vain 80 ja verensokeri oli 15,9 eli korkea. He totesivat, että Noalla on joku kouristuskohtaus päällä, hän sai kouristuslääkkeen nenän kautta ja suoraan suoneen pistettynä. Lähdettiin ambulanssilla sairaalaan ja sairaalassa Noa sai lisähappea maskin kautta ja saturaatio lähti nousuun. Nukuttiin yön yli osastolla, ja todettiin kaiken olevan kunnossa. Käytiin aivokäyrällä varmuuden vuoksi, sekin oli täysin normaali. Saatiin resepti kouristuslääkkeeseen ja diagnoosiksi kuumekouristus, vaikka Noalla oli vain 38 astetta kuumetta. Se säikäytti todella. 

SYYSKUU 2018:

Syyskuussa Noalta leikattiin kitarisat, päiväkirurgisena operaationa. Mentiin aamulla sairaalaan, iltapäivällä päästiin kotiin. Noa oli kuorsannut syntymästään saakka, jonka lisäksi hän oli alkanut saamaan hengityskatkoksia kuorsauksen yhteydessä, niiden oletettiin loppuvan kitarisan leikkauksen jälkeen. Ne ei kuitenkaan koskaan loppunut. 

Syyskuun lopulla oltiin Rikun kanssa kahdestaan laivalla, meidän 4-vuotispäivän kunniaksi. En olisi ikinä 8-luokalla uskonut että ollaan tässä vielä näin vanhoina. Meidän suhde on kuitenkin kestänyt ylä-asteelta saakka tähän päivään. Olen ylpeä meistä, ja siitä että ollaan pysytty yhdessä vaikka meillä ei todellakaan ole ollut helppoa. 

LOKAKUU 2018: 

Lokakuussa Rikun mumma, Noan isomumma Sirkka nukkui pois, syövän uuvuttamana. Oltiin hänen hautajaisissa, ja ne oli Noalle ehdottomasti liikaa. Hän sai siellä, hirveän itkukohtauksen ja joutui lähtemään kesken muistotilaisuuden pois. 

Lokakuussa 30.10 yöllä Noan sydän pysähdyi. Löysin hänet elottomana hänen omasta sängystä ja aloitin elvytyksen, elvytystä jatkoi ensihoito ja se kesti yhteensä 25 minuuttia. Noan lämpö oli vain 34 ensihoidon saavuttua paikalle. Lähdettiin ambulanssilla sairaalaan, ja aamuyöllä siirryttiin Tampereelle. Noan koko taistelun voit lukea tästä! 

MARRASKUU 2018: 

Marraskuun ensimmäisenä päivänä Noa todettiin aivokuolleeksi, hengityskone oli ainoa, joka piti häntä elossa. Se sammutettiin ja Noa päästettiin pois kärsimyksestä, kivusta ja tiedottomasta tilasta. Haluan uskoa että Noa tunsi tai tiesi jotakin, vaikka lääkäri sanoi useaan kertaan että Noa ei todennäköisesti näe, kuule tai tunne mitään. Oman lapsen taistelu teho-osastolla, aivokuolema johon johti tuntematon sydänpysähdys on jotain niin käsittämättömän suurta etten vieläkään pysty käsittelemään asiaa sen suuremmin. Marraskuu oli elämäni hirvein kuukausi, mutta ihmiselle ei anneta enempää kun hän pystyy kantamaan, se ajatus kantaa elämässä eteenpäin kivusta ja tuskasta huolimatta. Päällimmäinen tunne on valtava kiitollisuus yhteisestä ajasta kanssa maailman mahtavimman pienen ihmisen. ♥ 

Alla on elämäni tärkein kuva, viimeinen yhteinen kuva musta ja Noasta. Kuva on otettu Noan kuoleman jälkeen, joka tekee siitä vielä tärkeämmän kuvan, hän sai lähteä siitä mihin kuuluu, oman äidin sylistä. Äidin rakkaus onneksi kantaa rajojenkin yli. Rakastan sinua Noa enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa koskaan. Tämän kuvan kätken syvälle sydämeeni. 

Marraskuun tuska ei ollut tarpeeksi suuri tuska ilman hautajaisia. Niitä vietettiin 17. marraskuuta, lapsen kuolemassa pahimmat hetket ovat kuolema ja aika sen jälkeen. Hautajaiset oli yhtä kärsimystä ja tuskaa, silti tärkeimmät "juhlat" joissa olen koskaan ollut. Järjestely oli mukavaa, koska ei tarvinnut pysähtyä miettimään sitä kaikkea mitä oli menettänyt. Onneksi jaksoin järjestää kaikkea hullunlailla, sillä hautajaisista tuli kauniit ja juuri meidän Noan näköiset. 

JOULUKUU 2018:

Joulukuussa tuli Noan hautakivi, ja saimme sen haudalle saakka vaikka aiemmin oltiin sanottu ettei kiveä saa laittaa talvella paikalleen. Onneksi ei tarvinnut odottaa kesään saakka. Joulukuu oli tunteiden kuukausi, koin monia tunteita enkä ollut ihan varma miten ne vaikutti toisiin tunteisiin. Kävin paljon haudalla, muistelin, teetin hautajaiskuvat ja sytytin useita (varmaan satoja) kynttilöitä, niin haudalle kuin kotiinkin. 

Kaikesta huolimatta odotin joulua jonkin verran, alkujoulu sujui oikein hyvin, sain jopa lahjoja vaikken koe olleeni kiltti vuoden aikana...hehheh. Jouluaaton ilta- ja yö meni suoraan sanottuna ihan vituiksi. Elämäni paskin joulu monen eri asian vuoksi. Onneksi se meni nopeasti ohi.

Toivon todella, että 2019 vuosi antaisi enemmän kuin ottaisi. Tuntuu kummalliselta viettää ensimmäistä vuotta ilman Noaa. Viime vuosi oli järkyttävästä surusta huolimatta aika ihana ja onnellinen vuosi. Nyt viime vuodesta päällimmäinen tunne on kiitollisuus. 

♡ Cecilia

2-vuotias nielaisi nappipariston

Meillä oli viime kuun loppupuolella aivan tavallinen lauantai ilta, joka sai kamalan lopun. 

Olin Noan kanssa kahdestaan kotona ja Noa leikki omassa huoneessaan pikkuautoilla, itse olin muutaman metrin päässä olohuoneessa, kuitenkin näköyhteyden päässä Noan huoneesta. Leikin ohessa Noa leikki huoneensa pienellä patterivalolla. Tiedän että patterivaloissa käytetään niitä paljon varoiteltuja nappiparistoja, ja jälkikäteen olen katunut sitä etten ottanut valoa Noalta pois heti sen nähdessäni. 

Hetken päästä näin Noan kädessä pariston ja kun hän laittoi sen suuhunsa. Juoksin Noan luo ja yritin kaivaa paristoa, samalla hän kuitenkin kerkesi nielaista sen, pienen kakomisen jälkeen Noa vaikutti normaalilta. Mietin muutaman sekunnin ajan mitä kuuluu tehdä? Päädyin antamaan Noalle hörpyn vettä, ettei paristo juuttuisi ainakaan ruokatorveen. Sen jälkeen tajusin mitä oli juuri äsken tapahtunut ja menin paniikkiin, soitin hätäkeskukseen sillä olimme kahdestaan kotona, enkä omista ajokorttia. 

Hätäkeskuksesta vastattiin melkein heti puheluuni, yritin epätoivoisesti itkien kertoa että lapseni nielaisi pariston, mies toisessa päässä sanoi heti että laittaa ambulanssin tulemaan. Hetken päästä ensihoitajat olivat meillä ja etsivät taskulampun kanssa paristoa Noan huoneesta sekä olohuoneesta, sitä ei kuitenkaan löytynyt mistään joten lähdimme ambulanssilla kohti sairaalaa. Ajomatkalla ilmoitin Rikulle sekä Noan isovanhemmille asiasta. 

Sairaalaan päästyämme Riku tuli sinne Noan kummisedän kanssa. Lähdin Noan kanssa käymään röntgenissä, varmistamassa pariston sijaintia. Kuvissa paristo näkyi vatsalaukun alaosassa, saimme ohjeeksi antaa Noalle kotona levolac-liuosta, jonka pitäisi vauhdittaa ulostetta. Lauantai ilta meni hyvin ja Noa sai yöllä nukuttua.

Sunnuntaina illasta huomasin Noan ulosteen seassa verta, joten lähdimme uudelleen päivystykseen. Paristo ei ollut tullut luonnollista tietä ulos. Päivystyksessä kävimme uudelleen röntgenissä ja paristo oli edelleen täysin samassa kohdassa vatsalaukussa. 

Lääkäri sanoi että lähdemme osastolle nukkumaan ja huomenna paristo poistetaan nukutuksessa. Kello oli kaksi yöllä kun saavuimme osastolle. Noa laitettiin huonon syömisen vuoksi nesteytykseen - tipan kautta ja siitä nukkumaan. Noa nukkui olosuhteet huomioon ottaen todella hyvin. Itse en saanut koko yönä nukuttua, huoli Noasta oli kovempi kuin koskaan ennen. 

Aamulla 10 jälkeen hoitaja tuli hakemaan Noaa leikkaussaliin, sain saattaa hänet leikkaussalin ovelle saakka ja sitten lähdin kotiin odottamaan soittoa sairaalasta. 

Paristo poistettiin vatsalaukusta suun kautta tähystyksellä nukutuksessa. Operaatio ja herääminen kesti yhteensä 2,5 tuntia ja sitten soitettiin että Noa on siiretty takaisin osastolle ja häntä saa nyt tulla katsomaan. 

Noa oli koko päivän todella nukuksissa, nukutuksesta. Ensin hoitaja meinasi, että meidät kotiutetaan samana iltana, mutta Noa söi heikosti ja illalla Noalle nousi kuumetta 38.8 astetta, kirurgi kävi katsomassa Noan ja totesi että kuume ei voi johtua operaatiosta. Lääkäri oli sitä mieltä, että Noalla on samaan aikaan jokin virus infektio. Nenän kautta otetulla testillä, ei saatu kiinni yhtään virusta. 

Noa jäi vielä yön ajaksi sairaalaan nesteytykseen, itse suuntasin yöksi kotiin sillä en ollut nukkunut edellisenä yönä hetkeäkään. Aamulla menin heti takaisin Noan luokse ja hän oli nukkunut yön ajan hyvin, vaikka olin ollut kotona nukkumassa. Pääsimme sitten tiistaina iltapäivällä sairaalasta kotiin. Sairaalassa meitä kohdeltiin mielestäni välillä todella huonosti, voin kirjoittaa lähiaikoina siitä oman postauksen. 

Nappiparisto maksaa Prismassa 1,40€, vatsalaukusta poistettuna se maksaa 185€. Sairaala vuorokausia 3 kappaletta sekä ambulanssi kuljetuksen sairaalaan. 

Meillä kävi todella hyvä tuuri kun paristo ei jäänyt jumiin ruokatorveen, tai syövyttänyt ruokatorvea, vatsalaukkua tai suolistoa. Olen tästä lähtien huolellisempi paristojen suhteen. Onneksi Noalla on nyt kaikki hyvin ja hän toipui tapahtuneesta hienosti, ilman suuria vahinkoja. 

♡ Cecilia