Vastaukset teidän kysymyksiin

Annoin instagramissa mahdollisuuden kysyä jotakin mitä on aina halunnut tietää: lapsen menettämisestä, musta, selviämisestä tai Noasta. Kysymyksiä tuli aika paljon, joten vastaukset kysymyksiin kirjoitan kahdessa erässä. 

Kuinka koet elämän jatkuneen menetyksen jälkeen?

Hyvin. Oikeastaan melkein kaikki mun elämässä on mennyt aivan uusiksi Noan kuoleman jälkeen, parisuhde, paikkakunta, työpaikka ja osa läheisistä. Se muistuttaa hyvin siitä, että elämä kyllä jatkuu. 

Oliko Noa terve?

Tätä kysyi yllättävän moni. Kyllä, Noa oli aivan terve lapsi lukuunottamatta allergioita, joista pahin oli maito. Noa kyllä sairasteli todella paljon lyhyeen elämään nähden. 

Haluatko lisää lapsia?

Kyllä haluan.

Kuinka suuren pelon menetys jätti jälkeensä?

Oikeastaan ei kovin suurta. Välillä säikäyttää pahasti jos jonkun läheisen lapsi on sairaana, ja saatan hetken ajatella kuolemaa. Noan kuolema oli kuitenkin niin rauhallinen, että minkäänlaista kuolemanpelkoa mulle ei ole jäänyt. Menettämisen pelko kyllä on suuri, mutta kun sen tärkeimmän on jo menettänyt niin ei sitä pahempaa menetystä voi koskaan tulla vastaan. 

Kuinka muistelet Noaa?

Käyn haudalla viikottain, katson Noan kuvia usein ja paljon mietin ihania yhteisiä hetkiä. 

Miltä tuntui pitää kuollutta lasta sylissä?

Tämä on todella karu kysymys. Tähän en voi vastata mitään muuta kuin, että ihan hirveän pahalta. Sen tietää, kun sen kokee, sitä ei voi sanoilla selittää. 

Koska Noa haudattiin ja millaiset hautajaiset hällä oli?

Noa haudattiin 17.11.2018. Olen kirjoittanut postauksen hautajaisista. 

Miltä ero tuntui menetyksen jälkeen?

Hyvältä. Meidän yhteisessä kodissa Noa oli vaiettu puheenaihe. Oli kuin Noaa ei koskaan olisi ollutkaan, joka oli mulle hirveän ahdistavaa. Eron jälkeen tuntui, että sain pitkästä aikaa hengittää. 

Voiko parisuhde kestää maailman kauheimman asian tapahtuessa?

Uskon että voi. Mä olen väärä ihminen keltä kysyä tätä. Mun parisuhde ei kestänyt menetystä. 

Noan hautakiven tarina?

Tiesin jo sairaalassa, että haluan Noalle sydämenmuotoisen kiven. En halunnut sitä tylsää "yleistä kivifonttia" vaan jonkun nykyaikaisemman. Halusin persoonallisen kiven, jollaista ei tule vastaan. Noan nimen päällä lukee "Pieni enkelimme" ja tekstin alla on betonirekka. Betonirekka oli todella tärkeä saada kiveen, sillä Noa usein sanoi "Olen syntynyt betonimieheksi". 

Mitä olet opiskellut/opiskelet/haluat opiskella?

Olen opiskellut vajaan vuoden verran lähihoitajaksi, kuitenkin terveydellisistä syistä lopetin opiskelut. Tällä hetkellä en opiskele mitään, tulevaisuudessa haluan kouluttautua. 

Oletteko Noan isän kanssa jakaneet yhdessä ajatuksia surusta?

Yhdessä olessa jonkin verran, mutta Noa oli kielletty aihe meillä kotona, joten ei hirveästi yhdessä koskaan keskusteltu surusta. Eron jälkeen alussa enemmän kuin koskaan, mutta nykyään ei olla missään tekemisissä. Molemmat jatkaa omaa surutaivaltaan. 

Mikä on sun ja Noan paras muisto?

Jokainen yhteinen hetki jonka muistan, on paras muisto. Mieleen eniten painunut on kun Noa muutama päivä ennen kuolemaansa sanoi menevänsä kuolleen mummansa luo tähtiin, yksin. Ja sanoi vielä "Äiti älä ole surullinen" se muisto on hirveästi lohduttanut tämän vuoden aikana, että ehkä Noa jotenkin aavisti lähtevänsä mumman luo. Kun on oikein tuskainen hetki ja sattuu muistelen, että Noa kielsi olemasta surullinen.

Oletko koskaan kokenut, että ulkopuolelta olisi syytelty sua Noan kuolemasta?

Olen kokenut. Oikeuslääketieteellistä kuolinsyy tutkintaa johti poliisi, raportin tultua kotiin oli mut kirjattu rikoksesta epäillyksi, joka ilmeisesti on yleinen käytäntö. Muutama nimeltä mainitsematon mulle todella läheinen ihminen on ajatellut, että olen tehnyt Noalle jotakin, joka on aiheuttanut hänen kuoleman. Sekin varmasti on täysin normaali ajattelutapa, kun lapsen sydän pysähtyy ihan yhtäkkiä omaan sänkyyn nukkuessa.

Teetkö töitä?

Teen. Olen henkilökohtainen avustaja.

Oliko Noa suunniteltu vai vahinko?

Noa oli ihan suunniteltu, toivottu ja yrittämällä yritetty lapsi. Mutta mun mielestä yksikään lapsi, joka on päätetty pitää ei ole vahinko. 

Ajattelitko koskaan, että Noa saattaa kuolla?

En. Eikä kenenkään vanhemman pitäisi ajatella, että oma lapsi saattaa kuolla. Ei sellaista edes osaa välttämättä ajatella, jos ei ole menettänyt tai seurannut jonkun menetystä.

Miten voit tällä hetkellä?

Hyvin, elämä on tällä hetkellä tasaista. Tuska on helpottanut vuosipäivän jälkeen. 

Puhutaanko Noasta paljon sun läheisten keskuudessa?

Puhutaan, mun äidin kanssa puhutaan jotakin Noasta melkein joka kerta kun nähdään. Mun perhe on ollut mulle valtava tuki ennen ja jälkeen Noan kuoleman, ja siitä olen todella kiitollinen jokaiselle heistä. Niin kuin siitäkin ettei Noa ole kielletty aihe, vaan Noasta uskaltaa kaikkien kanssa puhua juuri silloin kun siltä tuntuu. 

♡ Cecilia

Kirje tähtien taakse

Rakas Noa,

Sinä muutit minut minusta meiksi, yhdestä persoonasta monikoksi. Teit minusta kokonaisen. Ilman sinua, ei olisi tänä päivänä minua. Syntymäsi oli ihme, ainakin minulle. Siitä hetkestä lähtien kun ilmoitit tulostasi olen rakastanut sinua eniten maailmassa. Kun synnyit se rakkaus sai ihan uuden merkityksen, opetit minut rakastamaan. Ennen sinua en tiennyt miltä tuntuu rakastaa niin, että sydän pakahtuu. Miltä tuntuu ehdoton rakkaus, rakkaus joka ei vaadi ihmeitä. Kerroin sinulle päivittäin kuinka paljon sinua rakastan. Opit myös itse kertomaan sen, ja muistit joka päivä useita kertoja kertoa rakkaudestasi minuun. 

Usein mietin, että kaikki saisivat ottaa mallia sinusta, hyväntuulisuutesi ja iloinen luonteesi saivat kurjemmankin päivän keskellä suun kääntymään hymyyn ja sydämen halkeamaan rakkaudesta. Pienet kätesi kaulan ympärillä ja suunnaton empatia kykysi häkellytti kerta toisensa jälkeen. Kuinka sinä olit niin pieni, mutta niin valtavan empaattinen, rakastava ja aurinkoinen aina. Mummu kuvaa sinua aina auringoksi, kaikki läheisesi saivat kokea sen kuinka sinut nähdessä oli aina pakko hymyillä. Jos itketti tulit aina luokse, halasit ja totesit "Älä itke". Kerran itkin sinun nähden ja sanoit minulle "Äiti ei hätää, älä itke". Muutit itkunkin nauruksi. 

Miten osasitkin lukea ihmisiä niin valtavan hyvin? Miten osasit muuttaa päivän aina paremmaksi? Välillä tuntuu, että sinä lohdutit meitä harmaina päivinä samalla tavalla kun minä sinua yön pimeinä tunteina, kun sinuun sattui, kun et saanut unta tai kun heräsit pahaan uneen. 

Sinä todellakin olit aurinko, päivieni paiste. Sinusta ei ole montaa valokuvaa, jossa et hymyilisi valoittavaa hymyäsi. Jopa korvatulehduskierteen aikaan otetuissa lehtikuvissa jaksoit hymyillä. Jopa 40 asteen kuumessa kasvoillasi näki hymyn. Jopa aivokäyriä ottaessa muutama kuukausi ennen kuolemaasi hymyilit leveästi. Kun olit useamman kuukauden kuumeessa päivästä toiseen, huoli helpottui kun hymyilit. 

Toit niin valtavasti iloa ja rakkautta päiviini, etkä vain minun päiviini vaan kaikkien niiden päiviin, joiden kanssa olit päivän aikana tekemisissä. Kaupassa hymyilit ihmisille, kerroit hauskoja juttujasi. Halailit tuntemattomia vanhuksia kassajonossa. Olit reilu kaveri ja huolehdit aina ystäviesi puolesta. Päiväkodissa 1-vuotiaana pidit muiden lasten puolia. Osasit jo silloin kaikkien päiväkotikavereiden nimet, heidän jotka eivät osanneet sanoa vielä edes omaa nimeään. 

Olit äärimmäisen kiltti, jopa liian kiltti siihen nähden, että olit pieni lapsi. Olin onnellinen kun aloit saamaan omaa tahtoa, joka viimeisen vuotesi aikana alkoi näkymään ja kuulumaan. Ruokalautasen saadessasi vastaus oli "En välitä", silti usein söit kaiken loppuun, vaikka et välittänyt. Kaupasta sinulle piti ostaa aina oliiveja ja kirsikkatomaatteja. Oliivit oli sinulle oliviineja, söit niitä helposti purkillisen muutamassa päivässä. Pidit myös valtavasti katkaravuista jotka oli sinulle kakkarapuja. Suklaamunan syötyäsi totesit ylpeänä itsestäsi "Söin jo tän munakkaan", pidit myös oikeasta munakkaasta, jota mummu sinulle aina teki pyytäessäsi. 

Tiesin, että tulet pärjäämään elämässäsi, harmi ettet saanut siihen mahdollisuutta. Otit asiat vastaan innokkaasti ja uteliaasti. Olit samaan aikaan ujo ja varautunut. Olit ja olet edelleen täydellinen. Onnellinen olen siitäkin, että kiipesit syliini monta kertaa päivässä, leikkiessäsi hait katsettani ja kosketustani. Jatkuvasti tankkasit läheisyyttä. Onneksi tankkasit. Rakastit antaa suukkoja, joiden jälkeen nauraen kysyit "Oliko märkä?". Aina ulkona kävellessä tartuit käteeni. Lauleskelit hiljaa "Käsikädessä kuljemme talolle" ja jos et jaksanut laulaa, sanoit minulle "Laula äiti käsikädessä laulu". Hetket kun nukahdit syliini olivat kultaakin kalliimpia. En olisi aina edes raaskinut viedä sinut nukkumaan, usein olisin vain voinut istua sinä sylissäni. 

Usein nukkuessasi tuijottelin kasvojasi ja suukottelin kiharoitasi. Kun peittelin sinut iltaisin, muistutin sinua aina siitä kuinka äiti rakastaa. Sinua ei olisi kyllä tarvinnut muistuttaa, tiesit sen. Sitä sinä et tiennyt, että iltaisin ennen sänkyyn menoa hiivin huoneeseesi katsomaan sinua. Tein niin joka ikinen ilta, muuten en olisi saanut unta. Onneksi tein niin, muuten olisin löytänyt sinut vasta aamulla kuolleena sängystäsi. 

Viimeisenä päivänäsi katsoin sinua, kiharat liehuen elit innolla elämääsi. Olit vailla elämän huolia. Kaikelta olisin tahtonut sinua suojella, voi kun äiti olisi siihen pystynyt. Meistä kumpikaan ei voinut aavistaa, että aamulla kaikki olisi toisin. Että sinun pieni sydämesi lakkaisi juuri sinä yönä lyömästä. Sinä luotit siihen, että äiti suojelee sinua. Koko elämäsi yritin suojella sinua kaikelta pahalta. Kuitenkin se viimeinen paha, jota emme aavistaneet vei sinut luotani. Olen niin pahoillani rakas, etten voinut suojella sinua siltä, etten voinut poistaa sitä tikittävää pommia sinusta, etten saanut sinua elvytettyä ennen vakavan aivovamman muodostumista. Nyt olet kuitenkin siellä, paremmalla puolella. Äidinrakkaus kantaa sinne saakka. Sinä olet minun, enkä koskaan unohda sinua. 

Olen kiitollinen, että avasit maailmasi minulle ja sain tuntea sinut elämäni parhaat 2 vuotta 8 kuukautta. Sinä opetit minulle valtavan paljon. Enemmän kuin minä kerkesin opettamaan sinulle. Toivon, että muistosi säilyy ikuisesti. Sinusta luopuminen oli vaikeinta, mitä olen koskaan tehnyt. Muistan aina päivän, jolloin menetin sinut. En ole koskaan itkenyt niin paljon elämässäni, kuin sinä päivänä, jolloin jouduin lopullisesti hyvästelemään sinut. 

Sinä olet minulle kaikkein tärkein. Ehkä tapaamme, taas joskus, siellä missä äidillä ei enää ole kipua ja kyyneleitä. Siihen saakka, muista että äiti rakastaa sinua. 

       ♡ Äiti

365 päivää helvetissä

Noan kuolemasta on kulunut 365 päivää, vuosi. Kokonainen vuosi. En ole nähnyt Noaa vuoteen, en tuntenut pienten käsien lämpöä, en ole kuullut kuinka paljon hän rakastaa. Vuosi kärsimystä, vuosi maanpäällisessä helvetissä. Voittajafiilis, hitto mä hengitän edelleen. 

Vuosi sitten mä olin aivan varma, että siihen tuskaan ja kipuun kuolee, olin varma etten tule selviämään. Toivoin jatkuvasti, että kuolen itsekin. En ole kuollut, mä hengitän. Vaikka sattuu edelleen päivittäin, kipu on pienempää. Nyt viimeisen viikon on sattunut niin kuin vuosi sitten, lamaannuttavaa kipua, surua ja ikävää. Selvisin vuosipäivää edeltävistä päivistä, selviän tästäkin päivästä. Surun vuodenkierto on ohi. Hitto mikä vuosi. Mä olen voittaja, olen selvinnyt vuoden tämän kivun ja surun kanssa, selvinnyt vuoden näkemättä omaa lastani. 

Mitään vuoden selviytymistarinaa musta ei tällä hetkellä ole kirjoittamaan. Eikä se tuntuisi oikealta, ehkä sen aika on vielä joskus. Palasin vuodentakaisiin merkintöihin ennen kuolemaa ja sen jälkeen. Osan niistä haluan juuri tänään jakaa teidän kanssa. Ne on kaikkein aidointa mitä mulla on antaa. 

"Noa on teho-osastolla, löysin yöllä elottomana omasta sängystä, ei mitään tietoa mistä johtuu. Oli eloton, elvytin 9 minuuttia ja ensihoito 15 minuuttia. Tultiin sairaalaan ja Noa meni teho-osastolle oli neljä kanyylia ja hengityskone. Nyt lähdetään Tampereelle lasten teho-osastolle. Noa pidetään unessa ja keho on jäädytetty 34 asteeseen." - 30.10 

"Noalla ainoo diagnoosi tällä hetkellä on sydänpysähdys. Seuraavat 36 tuntia pidetään lääkeunessa jäädytettynä. Kun on mennyt 36 tuntia ruvetaan lääkitystä vähentämään. Noa joko herää tai ei herää ollenkaan. Ei oo mitään ennustetta." - 30.10 

"Elvytys oli aika pitkä. Nyt vaan odotetaan herääkö mun pieni vielä vai ei. Mä en suostu hautaamaan mun kaks vuotiasta lasta. En vaan suostu. Tää on ihan helvettiä" - 30.10 

"Noa ei selviä. Huomenna selviää kaikki mutta mitään toivoa ei oo. Huomenna yhdeltä lasketaan lääkitystä ja uskovat ettei Noa herää enää siitä. Toivon yli kaiken että Noa selviää tästä, lääkärit hokee ettei kannata toivoa. Kun sitä toivoa ei oikeesti ole. Aivovamma on suuri. Jos ei herää puretaan kaikki laitteet, ilman niitä se on siinä. Mun lapsi tulee kuolemaan." - 30.10 

"Mä sain yöllä nukuttua 6 tuntia. Joka paikkaan sattuu aivan saatanasti. Käytiin yöllä kattomassa Noaa. Tällä hetkellä Noa saa tunnin välein epilepsiakohtauksen tai jonkun sellaisen, joka pahenee heti. Lääkettä annetaan lisää tunnin välein. Eniten pelottaa se, että kun Noaa aletaan herättelemään se lääke lopetetaan. Jos Noa kouristaa ilman sitä ne saattaa olla voimakkaita. Kestääkö Noa sen? Pelottaa. Eniten mä oon vaan saatanan vihanen. Ei tässä oo mitään järkeä." - 31.10

"Mä en jaksa enää uskoa ihmeeseen. Vettäkin sataa ulkona, sen on pakko olla huono merkki. Mä en pysty olla Noan luona varttia kauempaa, sattuu liikaa. Aivovaurio on ja se on todella laaja. Lääkäri sano että kaikki toivo on menetetty. Aamulla pidetään palaveri missä selviää miten jatketaan. Noasta tulee maailman kaunein enkeli." - 31.10

"Noan lääkkeet lopetettiin yhdeltä. Lääkeaineita ei oo enää veressä yhtään. Noa ei oo herännyt. Ei merkkiäkään heräämisestä. Mä toivon, että mun pieni pääsis äkkiä pois täältä. Puhuin papin kanssa ettei pitkitetä kärsimystä. Kaikki on ihan epätodellista." - 31.10

"Noa on viimeistä päivää täällä. Tultiin just teholta. Kaikkien kokeiden mukaan on todella vakava aivovaurio kaikkialla aivoissa. Noa ei tuntenut, kuullut tai aistinut mitään testeissä. Käyrä näyttää ettei oo mitään normaalia aivotoimintaa. Jatkuvasti paha kouristuskohtaus päällä. Aamulla viimeinen päätös hoidon lopettamisesta, koneet irti ja kaikki loppuu." - 31.10

"Noa on yöllä lopettanut hatarat hengitykset ja pupillit ei reagoi enää valolle. Noa on nyt aivokuollut. Koneet sammutetaan tunnin päästä. Vittu. Mun pieni rakas." - 1.11

"Mun pienestä tuli enkeli 1.11 klo 13.32. Mun sydän on palasina. Mieli särkyny. Miten vittu näin voi käydä. Mitä mä teen? Voiko mun elämä jatkua? Nyt mä tiiän mitä maanpäällinen helvetti tarkottaa, mä oon syvällä siellä. Nii syvällä ettei mua kukaa voi enää koskaan sieltä nostaa. Mä menetin itteni Noan mukana. Ilman Noaa ei ole mua. Sama kun kuolis iteki, mä oon jo kuollu. Fyysisesti täällä mutta henkisesti jossain tosi kaukana täältä. Henkisesti kuollu. Voi kun olis oikeesti kuollu, ei sattuis näin saatanan paljoa." - 1.11

Viimeisessä merkinnässä uidaan syvällä, mä luulin ettei sieltä helvetistä mua kukaan voi enää koskaan nostaa. Kuolemantoive oli suuri. Olin henkisesti ihan kuollut. Nyt mä kuitenkin hengitän, vuosi on mennyt aikaa. En halua kuolla, ja kyllä sieltä helvetistä mut nostettiin ylös. Huhhuh, mikä vuosi. 

Surunvuodenkierto on ohi, hengissä selvisin. 

♡ Cecilia

Kirje 3-vuotiaalle äidin enkelille

Ystävänpäivänä 14.2.2016 lähdin sairaalaan, raskausviikkoja oli kasassa 41+1, kärsin sen koko yön kovista supistuksista, kipulääkkeistä ei ollut hyötyä. 15.2 pääsin viimein synnytyssaliin. Minä odotin sinua, odotin että saan nähdä, kuka sinä olet. 

Synnyit 15.2.2016 kello 13.23, kymmenen tunnin synnytyksen jälkeen. Minä rakastin sinua ensimmäisestä hengenvedostasi enemmän kuin mitään koskaan, tiesin sillä sekunnilla että suojelen sinua viimeiseen hengenvetoon saakka. Olit kaikki se mitä olin aina halunnut, olit täydellinen, juuri meille. Pala minua ja isiä, unelma josta oli tullut totta. Olit suurikokoinen syntyessäsi, napanuora kaulan ympärillä, onneksi selvisit ja olit täysin terve pieni poika. Äiti menetti verta kaksi litraa ja tajunnan. Olin tokkurainen, onneksi sairaalassa saa lisää verta ja rautaa kun tilanne sitä vaatii. 

Elämä kanssasi oli kummallista, en oikein tiennyt miten sinua kuuluu pidellä, imettää tai hoitaa. Isin kanssa emme saaneet edes pipoa päähäsi. Nopeasti opimme kuinka kanssasi ollaan, ja pieni pipokin saatiin päähäsi. Sinä olit sinivalohoidossa, lempipaikkasi oli äidin rinnalla. Meillä oli siinä kaikki, minulla sinut ja sinulla minut. Se oli tärkeintä. 

Sait nimeksesi Noa Oscar Joonatan, täydellinen nimi juuri sinulle. Vauvana sinulla oli refluksi, itkit paljon ja maidot tuli ulos korkeassa kaaressa. Nukuit kanssamme perhepedissä, pää korkealla tyynyllä. Se helpotti oloasi. Äiti sai rintatulehduksen sinun olessa muutaman viikon ikäinen, imetys loppui siihen kun maitoa ei tulehduksen jälkeen enää tullutkaan, koin syyllisyyttä siitä, sillä olisin halunnut antaa sinulle muistoja rinnalta. Siirryit korvikkeeseen ollessasi hieman yli kuukauden ikäinen. Refluksin takia sait korvikkeesi huoneen lämpöisenä. 

Kasvoit hurjaa vauhtia, painoa ja pituutta. Kasvoit omilla käyrilläsi, olit reipas poika syömään. Kun olit 7 kuukautta vanha, sanoit ensimmäisen kerran äiti. Sydämeni liikkui jokaisen kirjaimen kohdalla. Se minä olin, sinun äitisi. Elämä kanssasi oli helppoa ja rauhallista, nukuit koko elämäsi ajan pitkiä yöunia, et turhasta itkenyt ja olit valtavan reipas syntymästäsi saakka. 

Kasvaessasi opit jatkuvasti uusia sanoja, ja jo 1-vuotiaana puhuit usean sanan lauseita. 2-vuotiaana kanssasi pystyi käymään syvällisiä keskusteluja, tiesit vastauksen kaikkeen ja lauloit omia laulujasi. 

2-vuotiaana sinulla oli vahva oma tahto, vaikka olit silti kiltein lapsi, jota olen koskaan tavannut. Sinusta sai olla päivästä toiseen ylpeä. Tuntui kuin olisit ollut paljon vanhempi, puhuit niin valtavasti ja tiesit maailmasta liikaakin ikääsi nähden. 

Nukuit koko elämäsi samassa sängyssä kanssani, se oli sinulle tärkeää. Olit muutenkin kova olemaan sylissä. Halasit lujaa ja suukotit suoraan huulille, suukon jälkeen kysyit nauraen "oliko märkä?". Iltaisin käydessäsi nukkumaan toivotit hyvää yötä ja kerroit kolmella kielellä rakastavasi. Jos joku oli surullinen tai itki, tokaisit "älä ole surullinen". 

Kun Sirkka mummasi nukkui pois lokakuussa, pohdimme yhdessä paljon kuolemaa. Sinulle oli selvää, että kun ihminen kuolee hänestä tulee tähti taivaalle. Herätit minut todella kun yhtenä iltana sanoit minulle "Menen katsomaan Sirkka mummaa tähtiin, yksin." Mietin kauan mitä sinä tarkoitit ja mistä ajattelit meneväsi tähtiin yksin, ilman äitiä? Nyt sanojesi merkitys on minulle selvä, ajatus lohduttaa. Ehkä sinä tiesit mitä tulee tapahtumaan. 

Marraskuussa oli se päivä, jota en koskaan uskonut kokevani. Löysin sinut sängystäsi, et hengittänyt. Ihosi oli viileä, ja olit täysin veltto. Äiti tiesi heti ettei kaikki ole hyvin. Nostin sinut velttona lattialle ja aloitin ohjeiden mukaan elvytyksen. Kasvosi mustana meikistä, vaistoni siitä ettei se pääty hyvin. Äiti tiesi, että se päättyy helvettiin joka ei koskaan pääty. Kun sydämesi saatiin lyömään, en tiennyt olisinko ollut iloinen, elvytys kesti pitkään ja aivosi oli kauan ilman happea. Kun olin matkalla Tampereelle tätisi kanssa mietin vain, että miksi juuri sinä? Tampereella asiat selvisi pikkuhiljaa, tilanne oli lohduton. Kuulin lääkäriltä, että sinä et tule heräämään. Se paino joka valtasi koko kropan, jätti alleen ja painoi kasaan. Ajattelin että minä en hautaa alle 3-vuotiasta poikaani. Huusin sen ääneen useita kertoja, se oli ajatuksenakin liian suuri kestää. 

Kun kuulin 1.11 aamulla että mitään toivoa ei ole, eikä sinua voida enää auttaa sillä olet aivokuollut. Se oli hirveämpää kuin mikään koskaan. Se oli se minkä äiti oli tiennyt elvytyksestäsi saakka. Olin arvannut, että elämäsi päättyy - sydämellä ei tee mitään jos aivot eivät toimi. Olin surullinen, samaan aikaan kiitollinen siitä että taistelusi päättyy. Kenenkään ikäisesi ei kuulu taistella pitkiä aikoja, olin kiitollinen että taistelusi päättyi. 

Pidin sinua sylissäni viimeiset hengenvedot, tuntui että olisit ollut jälleen vastasyntynyt. En pystynyt katsomaan sinua, sillä olit oma itsesi, silti ihan erilainen kuin koskaan. Sinusta viimeisen kerran luopuminen oli vaikeinta elämässäni, olit lähelläni mutta tiesin, että joudun luopumaan sinusta. En olisi halunnut päästää irti koskaan. 

Kotiinlähtö ilman sinua oli lohdutonta. Olin matkalla kotiin, mutta tärkein ei ollut mukana. Tärkein oli viety minulta, ilman lupaa ja vastoin tahtoani. 

Kotona, jäätyäni yksin makasin sängyssäsi ja kaipasin sinua niin, että joka paikkaan sattui. Tarvitsin sinua, halaamaan ja sanomaan "äiti älä ole surullinen", tiesin etten näe sinua enää koskaan, mutta sanasi kaikuivat korvissani. Äiti oli surullinen ja tulee aina olemaan. 

Nyt kun kuolemastasi on kulunut muutama kuukausi, olet mielessäni päivittäin mutta olo on helpottunut. Elämässä on jotain elämisen arvoista, vaikka ensin halusin vain luoksesi. Tämä viikko on ollut äärimmäisen raskas, kaipaan sinua niin että joka paikkaan sattuu. Hengittäminen sattuu, kaipaan niin paljon. Äiti piti lupauksen, suojelin sinua viimeiseen hengenvetoon saakka. Ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen minä yritin olla paras äiti juuri sinulle. Tulen aina rakastamaan sinua enemmän kuin mitään muuta koskaan. En mitään, en ketään niin kuin sinua.

Tänään sinä täytät 3-vuotta. Ihanaa syntymäpäivää rakas, kuvittelen että tänään halataan lujaa, suukotetaan suoraan huulille ja nauraen kysytään "oliko märkä?". Surun tullessa sanot minulle "äiti älä ole surullinen". Illalla kerrot kolmella kielellä rakastavasi minua. Niin minäkin sinua Noa, kolmella kielellä. 

Rakkaudella: Äiti

Miksi Noan sydän pysähtyi ?

Olen saanut hirveän määrän kyselyitä siitä, miksi Noan sydän pysähtyi ja mikä oli kuolinsyy? Aiemmin olen joutunut aina vastaamaan etten tiedä itsekään - nyt Noan ruumiinavaus asiakirjat ovat saapuneet ja meillä on syy, jota syyttää. 

Noan sydän pysähtyi aivotulehduksen takia. 

Ruumiinavauksessa ainoa käteen jäänyt kuolinsyy on infektiosta johtuva aivotulehdus. Avannut lääkäri uskoo, että Noa on voinut saada massiivisen kouristuksen, joka on aiheuttanut elottomuuden. Taustalla voi silti olla myös aivoperäinen uniapnea, ne ei ruumiinavauksesta selviä mitenkään. Ainoa avauksessa löytynyt syy on virusinfektioperäinen aivotulehdus. 

"Aivojen neuropatologisessa tutkimuksessa todettiin huomattavaa turvotusta. Isoaivokuorella ja valkeassa aineessa todettiin runsastakin imusolujen kertymistä, joka sopii aivotulehdukseen. Viruksen aiheuttama aivotulehdus voi tulla kyseeseen, mutta näytteistä ei pystytty päättelemään taudin aiheuttajaa."

"Merkittävin löydös ruumiinavauksessa oli aivojen tulehdus. Se on aiheuttanut Noalle alkuvaiheen tajuttomuuden ja elottomuuden. Sydän saatiin sykkimään 25 minuutin viiveellä. Viive on kuitenkin ollut sen verran pitkä, että siitä on aiheutunut keskushermostoon laajat hapenpuutteesta johtuneet muutokset ja kuolema. Lapsi oli ollut sairaalahoidossa infektioiden vuoksi ja kuoli infektioon alle kolmen vuoden iässä. Noan kuolemansyyksi kirjataan aivotulehdus ja välittömäksi kuolinsyyksi hapenpuutteesta johtunut laaja aivovaurio." 

Ruumiinavauksessa selvisi että Noalla on mahdollisesti ollut Aminohappojen kiertohäiriö, kaksi eri keuhkotulehdus virusta sekä kroonista keuhkoputkentulehdusta. Terve lapsi, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan terve. 

Aivotulehdus voi tulla mistä vaan viruksesta, joka pääsee tunkeutumaan aivoihin. Noalla oli muita lapsia suurempi alttius saada infektioita, ja nyt uusin infektio meni aivoihin ja tappoi Noan. 

Olo on helpottunut, koko prosessi on viimein saatu päätökseen. Noa on haudattu ja kuolinsyy on saatu selville, onneksi. Nyt meillä on aivotulehdus, jota syyttää kaikesta. 

♡ Cecilia