sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kaikkein suurin menetys - lapsen kuolema

"Kulta pieni mä tahtoisin ottaa sinut taas syliin
ja puhaltaa pahan pois että kaikki taas hyvin ois"



Meidän perheessä on tapahtunut todella suuria muutoksia viimeisen blogitekstin jälkeen, josta on aikaa todella kauan. Pahoittelen, että blogi on ollut hiljainen melkein kokonaisen vuoden. Blogin kirjoitus alkoi keväällä tuntua väärältä, oman sairauteni vuoksi - siitä lisää ehkä joku kerta, kun rohkeus riittää siihen. 

Meidän perhe koki kaikkein suurimman menetyksen, mitä tässä maailmassa voi kokea. Meidän pieni, rakastettu, ihana poikamme Noa muuttui tähdeksi kahdeksantoista päivää sitten, 1.11.

Meillä oli takana aivan samanlainen arkipäivä kuin aina. Käytiin tutustumassa Noan uuteen päiväkotiin, käytiin kaupassa, ja muuten vietimme aikaa kotona. Noa oli tavallinen ihana itsensä, leikki ja katseli lastenohjelmia, niin kuin joka ikinen tavallinen arkipäivä. 
Illalla luin Noalle iltasadun ja peittelin hänet yöunille, en olisi ikinä uskonut, että se olisi viimeinen yhteinen iltani Noan kanssa. Kun sain Noan nukkumaan menin eri huoneeseen katsomaan sarjaa, niin kuin joka ilta. 

Kun olin itse menossa nukkumaan yöllä, kävin katsomassa että Noa nukkuu, niin kuin tein joka ilta. Kun katsoin Noaa huomasin hänen näyttävän jollakin lailla epänormaalilta. Huomasin heti, ettei Noa hengitä lainkaan. Soitin hätäkeskukseen yöllä klo 01.12. 
Sain ohjeeksi nostaa Noan sängystään lattialle ja aloittaa elvytyksen. 
Elvytin omaa lastani lastenhuoneen lattialla vajaan 10 minuuttia, puhelun aikana palomiehet saapuivat paikalle, ja jatkoivat elytystä. Hetken päästä saapui neljä ensihoitajaa, ja kaksi lääkäriä. Istuin vieressä aika pitkään ja seurasin Noan elvytystä. Lääkäri pyysi kuitenkin minua siirtymään keittiöön. Istuin keittiön tuolilla, ja seurasin kelloa. Tiesin pitkän elvytyksen olevan vaaraksi aivoille. Aikaa meni 15 minuuttia ennen kuin Noalta löytyi heikko pulssi. 
Kaikki tapahtui nopeasti, ja Noaa lähdettiin viemään ambulanssilla sairaalaan, jäin istumaan keittiön tuolille yksin tyhjään kotiini, en tiennyt Noan tilasta mitään muuta, kuin sen että heikko pulssi saatiin aikaan 25 minuutin elvytyksen jälkeen. Minuutit tuntuivat tunneilta, ennen kuin palomies tuli hakemaan minut ja sanoi että he voivat viedä minut ensiapuun, hänkään ei tiennyt Noasta muuta, kuin että Noa on matkalla sairaalaan. 

Ensiapuun tultuani tapasin hoitajan, joka ei kertonut Noan tilanteesta mitään. Hän pyysi soittamaan jonkun läheisen tuokseni, sillä odotus olisi pitkä, soitin Rikun vanhemmille, ja he tulivat hetken kuluttua. 
Saimme oman huoneen ensiavusta, jossa odottaa Noan tilanteesta tietoa. Meni varmaan tunti ennen kuin kukaan kertoi meille mitään. Saimme tietää, että Noa on siirretty teho-osastolle ja hoitaja saattoi meidät omaisten tilaan teho-osaston viereen. Tilaan tuli lisäksemme henkisen ensiavun työntekijä. Odotimme taas varmaan tunnin, ilman tietoa mitä Noalle tehdään, ja kuinka hän voi. Teho-osaston lääkäri tuli kertomaan meille, että Noa on teho-osastolla, ja häntä pidetään jäähdytettynä 33 asteen, ettei aivot vaurioituisi. Saimme mennä katsomaan Noaa teholle, se oli elämäni hirvein näky. Pieni poikani suurella sängyllä, täynnä letkuja, hengityskoneessa. 
Noaa tutkittiin ja jouduimme takaisin omaisten tilaan, soitin isosiskolleni että tulee sairaalaan, ja ilmoitin vanhemmilleni Espanjaan Noan tilanteesta. 
Siskoni tuli jonkin ajan kuluttua sairaalaan, ja pääsimme katsomaan Noaa. Silloin lääkäri kertoi, että Noa on päätetty siirtää Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, ja siirtoa valmistellaan. Olimme hetken Noan luona, jonka jälkeen lähdimme ajamaan omalla autolla kohti Tamperetta. Puolessa välissä matkaa, Noa meni meidän ohi ambulanssilla, joka ajoi niin kovaa ettei sitä kauaa näkynyt. Mietin koko matkan, että voi kumpa kaikki päättyisi hyvin. En voinut silloin vielä kuvitellakaan mikä tilanne minulla olisi edessä muutaman viikon kuluttua.



Tampereelle saavuimme n.klo 9-10 aamulla, etsimme kauan teho-osastoa. Pääsimme katsomaan Noaa, hänen sydän oli ultrattu ja se löi hieman epänormaalisti, se johtui elvytyksestä. Meille kerrottiin, että Noaa pidetään nyt jäähdytettynä ja lääkeunessa seuraavat 36 tuntia, aivojen suojelemiseksi, ja siksi että Noa saisi rauhassa toipua elvytyksestä. Ensimmäinen päivä Tampereella, meni alkuun hyvin ja uskoin että Noa vielä jaksaisi tämän kokemuksen, ja olisi pieni taistelija.

Päivällä lääkäri kertoi meille, että Noan tilanne on vakava. Aivokäyrästä oli nähtävissä vakava aivovaurio, ja hän sanoi ettei Noa välttämättä enää koskaan herää lääkeunesta.
Hän ei kuitenkaan vielä voinut tietää tai sanoa mitään varmasti, Noalle tehtiin paljon lisätutkimuksia. Vanhempani lensivät Espanjasta Suomeen minun ja Rikun tueksi. Noalla oli jatkuvia sätkyjä, lääkeunesta huolimatta. Hänen silmät räpsyi ja raajat heilui, vaikka hän sai suuria annoksia lihasrelaksantteja, sätkyt kertoivat vain todella laajasta aivovaurioista. 
Tiesin heidän noustessa koneeseen, että he eivät koskaan tulisi näkemään Noaa hereillä. Tiesin elvytyksen keston, ja tiesin mitä tarkoittaa vakava aivovaurio, mietin päässäni Noaa kiinni letkuissa koko elämän, ja minua siinä vieressä pelkäämässä, koska yskä tappaa tajuttoman lapseni, onneksi Noan ei tarvinut nähdä sitä elämää, mitä päässäni mietin.

Seuraavana päivänä 31.10 Noan lääkeuni purettiin kokonaan, jotta saataisiin todellinen käyrä aivotoiminnoista. Jo aamupäivällä, meille selvisi ettei Noa tule heräämään, sillä aivovaurio oli liian laaja, eikä sen kanssa pystyi jatkamaan normaalia elämää, tai edes lääkeunessa vietettävää elämää. Noasta otettiin päivän aikana pitkä kirjo kokeita, erilaisia aivokuvia, -käyriä ja verinäytteitä. Illalla kävimme katsomaan Noaa, lääkäri kertoi, että kaikkien kokeiden perusteella vaurio on erittäin vakava, ja se on kaikkialla aivoissa. Noan aivokäyrä näytti ettei Noa tuntenut, kuullut tai edes aistinut mitään. Se tieto ei kulkeutunut oikein aivojen osaan, joka näyttää että olen ihminen, osaan puhua ja liikkua. Hän sanoi, että aamulla pidetään palaveri, jossa päätetään Noan hoidosta, ja sen jatkamisesta. Noa hengitti itse, mutta ne ei riittäisi pitämään elämää yllä. Joten Noan elämä oli kiinni hengityskoneesta. 

Aamulla kun menimme osastolle, kuulemaan palaverissa sovituista asioista, lääkäri kertoi meille, että yön aikana on tapahtunut merkittäviä muutoksia Noan tilanteessa.
Omat hengitykset oli kokonaan loppuneet, ruumiinlämpö oli laskenut, verenpaineet tipahtaneet ja pupillit oli lakanneet reagoimasta valolle. Noa oli yön aikana aivokuollut. Se miltä tuntuu kuulla, että oma lapsi on aivokuollut, on asia jota ei voi edes kuvailla. Tiesin että lapseni on jo käytännössä kuollut, vain hengityskone on ainoa elämää ylläpitävä asia. 



Noalle tehtiin vielä muutamia kokeita, joilla lain mukaan todistetaan se, että ihminen on oikeasti aivokuollut, eikä mitään ole enää tehtävissä. Noan testit näyttivät samaa kun lääkärin sanat, hän oli aivokuollut. Päätettiin ettei häntä voida pitää keinotekoisesti elossa, koneen varassa.

Hengityskone sammutettiin, saimme olla kaikki läheiset Noan vierellä lähdön hetkellä. Noa kuoli minun ja kummitätinsä syliiin. Se miltää tuntuu pitää omaa lasta kuolleena sylissään, on myös asia, jota ei millään sanoilla pysty kuvailla. Eikä sitä tarvitse pystyäkään. 
Noa kiersi meidän sylistämme mummin syliin ja siitä mummun syliin. Pieni Noa syntyi tähän maailmaan 15.2.2016 ja olin maailman onnellisin äiti. Minun pieni poikani, niin haluttu ja raskastettu jo raskaudesta lähtien. Hän syntyi klo 13.23 ja lähti tästä maailmasta klo 13.30. 

Minulta on kysytty ihan jumalattoman monta kertaa, mitä tapahtui, enkä ole juuri yhdellekään vastannut. Tässä nyt kaikille ihan julkisesti meidän tarina, ei tarvitse enää kysyä. 

Noa on jo saatettu viimeiselle matkalleen, siitä kerron lisää joku toinen kerta, kun pystyn ja jaksan kertoa siitä hetkestä. Olen äärimmäisen kiitollinen vajaasta kolmesta vuodesta kanssa rakkaan poikani, tulen aina rakastamaan häntä eniten maailmassa. 

♡ Cecilia

43 kommenttia:

  1. ❤️Vielä kerran suuret osanotot ja niin paljon voimia teille jokaiseen päivään.❤️

    VastaaPoista
  2. Voimia tuleviin päiviin ❤️

    VastaaPoista
  3. Osanotto syvässä surussa❤️.

    VastaaPoista
  4. Jane / Yhtä kuin - blogi19. marraskuuta 2018 klo 9.28

    Voimia jatkoon <3 Suru ei lähde koskaan, mutta joskus se muuttuu siedettäväksi. Syvät osanotot <3

    VastaaPoista
  5. Lämmin osanotto ❤��. Voimia hirveästi!

    VastaaPoista
  6. Lämmin osanotto teille ❤️ -kirmi

    VastaaPoista
  7. Paljon voimia ja osanotot! Itku tuli, kun luin tarinan. :( <3

    VastaaPoista
  8. Olen niin pahoillani..omalle kaksivuotiaalle pojalleni kävi samoin kohta 3 vuotta sitten.oli kuin olisin lukenut oman kirjoitukseni.voimia teille❤

    VastaaPoista
  9. Lämmin osanotto suureen suruunne ❤️ Voimia kovasti! -Eeva

    VastaaPoista
  10. Lämmin osanotto ja voimia jokaiseen hetkeen.❤

    VastaaPoista
  11. Lämmin osanotto maailman suurimpaan suruun ❤️ Itku tuli ja sydän särkyi tätä lukiessa ���� Voimia!

    VastaaPoista
  12. Syvimmät osanottoni. Voimia jokaiselle päivälle ❤️

    VastaaPoista
  13. Syvin osanottoni.❤️
    Vielä jonain päivänä tähdet syttyvät, yksi kerrallaan. Mutta juuri nyt ne ovat kaikki sammuneet. Voimia siihen pimeyteen.
    Näin sinun pehmolelupyyntösi paikallisessa kirppusryhmässä päivällä ja toivoin niin kovasti että meiltä sellainen lelu olisi löytynyt ja olisin sen voinut sinulle antaa. Oman lapsen menettäminen on kamalinta mitä voi tapahtua, mutta muista että hän elää aina teidän sisällä, muistoissa ja arkisissa askareissa.❤️❤️

    VastaaPoista
  14. Lämmin osanottoni ja voimia surun keskelle! ♥️

    VastaaPoista
  15. Olette uskomattoman raskaalla matkalla. Toivon teille voimia ja rakkautta �� kerran vielä kohtaatte hänet ��

    VastaaPoista
  16. Nöyrin osanottoni. Kiitollinen olen siitä että jaksat olla näin vahva. Muuten et voisi edes kirjoittaa. Selvitymiskeinot ovat merkki siitä että sinä selviät. Ääretön ymmärtämättömyys ja se tunne itsensä pienuudesta universumin edessä ❤ Voimia jokaiseen päiväänne ja uskoa tulevaan ❤

    VastaaPoista
  17. Suuret osanotot, käsittämättömän surullista, itkut tuli ��.

    VastaaPoista
  18. En ole koskaan lukenut sun blogia, tämä kirjoitus tuli facebook seinällä vastaan viime yönä kun syötin vauvaani. Luin ja itkin, olen niin pahoillani teidän puolesta. Tämä kosketti niin etten saanut loppu yönä nukuttua, kuinka suurta tuskaa käyttekään läpi. Olen kolmen lapsen äiti, nuorimmainen syntyi viime kesänä hyvin ennenaikaisena ja hänen selviämisensä oli vaakalaudalla, oltiin myös taysissa, mutta vauvojen teholla. Poika selvisi ja on nyt meidän kanssa kotona, mutta tämä teksti herätteli kyllä taas... koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Toivon koko sydämestäni voimia sinulle ja koko teidän perheelle ❤ Voi kunpa jonain päivänä saisit vielä kokea itsesi onnelliseksi.

    VastaaPoista
  19. voimia koko perheelle ❤

    mistä tämmöiset johtuu? kätkytkuolemako? sydänvika ����

    aivan hirveitä oletolitte joutuneet kokemaan! oma poika vajaan kk vanhempi joten ������ en voi edes kuvitella miltä teistä tuntuu ����

    VastaaPoista
  20. Voimia ja jaksamista surun keskellä<3

    VastaaPoista
  21. Voimia koko perheelle �� ja osanotto suureen suruun.

    VastaaPoista
  22. Voimia teille kaikille ja osanotto suureen suruunne!

    VastaaPoista
  23. Suuren surun olette saaneet seuraksenne elämään. Toivon, että saatte arjesta kiinni ja apua sekä tukea menetykseen. Lapsen kuolema on jokaisen vanhemman suurin pelko, mutta lupaan, aurinko nousee huomennakin. Joku päivä on taas hieman helpompi hengittää ja milloin ei ole, se on ihan ok. ❤️

    VastaaPoista
  24. Sanat eivät riitä! Osanottoni suurimpaan suruunne!❤❤❤
    Itku ei lopu kun luen tekstiäsi..����

    VastaaPoista
  25. Otan osaa suureen suruunne. Hyvä kun kirjoitit, se helpottaa kun purkaa asioita "paperille", saa ne ulos eikä jää sisälle ahdistamaan. <3 Toivon teille voimia jaksaa jatkaa eteenpäin.

    VastaaPoista
  26. Osanotto suruista suurimpaan, toivon teille voimia jaksaa eteenpäin ❤

    VastaaPoista