sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kaikkein suurin menetys - lapsen kuolema

"Kulta pieni mä tahtoisin ottaa sinut taas syliin
ja puhaltaa pahan pois että kaikki taas hyvin ois"



Meidän perheessä on tapahtunut todella suuria muutoksia viimeisen blogitekstin jälkeen, josta on aikaa todella kauan. Pahoittelen, että blogi on ollut hiljainen melkein kokonaisen vuoden. Blogin kirjoitus alkoi keväällä tuntua väärältä, oman sairauteni vuoksi - siitä lisää ehkä joku kerta, kun rohkeus riittää siihen. 

Meidän perhe koki kaikkein suurimman menetyksen, mitä tässä maailmassa voi kokea. Meidän pieni, rakastettu, ihana poikamme Noa muuttui tähdeksi kahdeksantoista päivää sitten, 1.11.

Meillä oli takana aivan samanlainen arkipäivä kuin aina. Käytiin tutustumassa Noan uuteen päiväkotiin, käytiin kaupassa, ja muuten vietimme aikaa kotona. Noa oli tavallinen ihana itsensä, leikki ja katseli lastenohjelmia, niin kuin joka ikinen tavallinen arkipäivä. 
Illalla luin Noalle iltasadun ja peittelin hänet yöunille, en olisi ikinä uskonut, että se olisi viimeinen yhteinen iltani Noan kanssa. Kun sain Noan nukkumaan menin eri huoneeseen katsomaan sarjaa, niin kuin joka ilta. 

Kun olin itse menossa nukkumaan yöllä, kävin katsomassa että Noa nukkuu, niin kuin tein joka ilta. Kun katsoin Noaa huomasin hänen näyttävän jollakin lailla epänormaalilta. Huomasin heti, ettei Noa hengitä lainkaan. Soitin hätäkeskukseen yöllä klo 01.12. 
Sain ohjeeksi nostaa Noan sängystään lattialle ja aloittaa elvytyksen. 
Elvytin omaa lastani lastenhuoneen lattialla vajaan 10 minuuttia, puhelun aikana palomiehet saapuivat paikalle, ja jatkoivat elytystä. Hetken päästä saapui neljä ensihoitajaa, ja kaksi lääkäriä. Istuin vieressä aika pitkään ja seurasin Noan elvytystä. Lääkäri pyysi kuitenkin minua siirtymään keittiöön. Istuin keittiön tuolilla, ja seurasin kelloa. Tiesin pitkän elvytyksen olevan vaaraksi aivoille. Aikaa meni 15 minuuttia ennen kuin Noalta löytyi heikko pulssi. 
Kaikki tapahtui nopeasti, ja Noaa lähdettiin viemään ambulanssilla sairaalaan, jäin istumaan keittiön tuolille yksin tyhjään kotiini, en tiennyt Noan tilasta mitään muuta, kuin sen että heikko pulssi saatiin aikaan 25 minuutin elvytyksen jälkeen. Minuutit tuntuivat tunneilta, ennen kuin palomies tuli hakemaan minut ja sanoi että he voivat viedä minut ensiapuun, hänkään ei tiennyt Noasta muuta, kuin että Noa on matkalla sairaalaan. 

Ensiapuun tultuani tapasin hoitajan, joka ei kertonut Noan tilanteesta mitään. Hän pyysi soittamaan jonkun läheisen tuokseni, sillä odotus olisi pitkä, soitin Rikun vanhemmille, ja he tulivat hetken kuluttua. 
Saimme oman huoneen ensiavusta, jossa odottaa Noan tilanteesta tietoa. Meni varmaan tunti ennen kuin kukaan kertoi meille mitään. Saimme tietää, että Noa on siirretty teho-osastolle ja hoitaja saattoi meidät omaisten tilaan teho-osaston viereen. Tilaan tuli lisäksemme henkisen ensiavun työntekijä. Odotimme taas varmaan tunnin, ilman tietoa mitä Noalle tehdään, ja kuinka hän voi. Teho-osaston lääkäri tuli kertomaan meille, että Noa on teho-osastolla, ja häntä pidetään jäähdytettynä 33 asteen, ettei aivot vaurioituisi. Saimme mennä katsomaan Noaa teholle, se oli elämäni hirvein näky. Pieni poikani suurella sängyllä, täynnä letkuja, hengityskoneessa. 
Noaa tutkittiin ja jouduimme takaisin omaisten tilaan, soitin isosiskolleni että tulee sairaalaan, ja ilmoitin vanhemmilleni Espanjaan Noan tilanteesta. 
Siskoni tuli jonkin ajan kuluttua sairaalaan, ja pääsimme katsomaan Noaa. Silloin lääkäri kertoi, että Noa on päätetty siirtää Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, ja siirtoa valmistellaan. Olimme hetken Noan luona, jonka jälkeen lähdimme ajamaan omalla autolla kohti Tamperetta. Puolessa välissä matkaa, Noa meni meidän ohi ambulanssilla, joka ajoi niin kovaa ettei sitä kauaa näkynyt. Mietin koko matkan, että voi kumpa kaikki päättyisi hyvin. En voinut silloin vielä kuvitellakaan mikä tilanne minulla olisi edessä muutaman viikon kuluttua.



Tampereelle saavuimme n.klo 9-10 aamulla, etsimme kauan teho-osastoa. Pääsimme katsomaan Noaa, hänen sydän oli ultrattu ja se löi hieman epänormaalisti, se johtui elvytyksestä. Meille kerrottiin, että Noaa pidetään nyt jäähdytettynä ja lääkeunessa seuraavat 36 tuntia, aivojen suojelemiseksi, ja siksi että Noa saisi rauhassa toipua elvytyksestä. Ensimmäinen päivä Tampereella, meni alkuun hyvin ja uskoin että Noa vielä jaksaisi tämän kokemuksen, ja olisi pieni taistelija.

Päivällä lääkäri kertoi meille, että Noan tilanne on vakava. Aivokäyrästä oli nähtävissä vakava aivovaurio, ja hän sanoi ettei Noa välttämättä enää koskaan herää lääkeunesta.
Hän ei kuitenkaan vielä voinut tietää tai sanoa mitään varmasti, Noalle tehtiin paljon lisätutkimuksia. Vanhempani lensivät Espanjasta Suomeen minun ja Rikun tueksi. Noalla oli jatkuvia sätkyjä, lääkeunesta huolimatta. Hänen silmät räpsyi ja raajat heilui, vaikka hän sai suuria annoksia lihasrelaksantteja, sätkyt kertoivat vain todella laajasta aivovaurioista. 
Tiesin heidän noustessa koneeseen, että he eivät koskaan tulisi näkemään Noaa hereillä. Tiesin elvytyksen keston, ja tiesin mitä tarkoittaa vakava aivovaurio, mietin päässäni Noaa kiinni letkuissa koko elämän, ja minua siinä vieressä pelkäämässä, koska yskä tappaa tajuttoman lapseni, onneksi Noan ei tarvinut nähdä sitä elämää, mitä päässäni mietin.

Seuraavana päivänä 31.10 Noan lääkeuni purettiin kokonaan, jotta saataisiin todellinen käyrä aivotoiminnoista. Jo aamupäivällä, meille selvisi ettei Noa tule heräämään, sillä aivovaurio oli liian laaja, eikä sen kanssa pystyi jatkamaan normaalia elämää, tai edes lääkeunessa vietettävää elämää. Noasta otettiin päivän aikana pitkä kirjo kokeita, erilaisia aivokuvia, -käyriä ja verinäytteitä. Illalla kävimme katsomaan Noaa, lääkäri kertoi, että kaikkien kokeiden perusteella vaurio on erittäin vakava, ja se on kaikkialla aivoissa. Noan aivokäyrä näytti ettei Noa tuntenut, kuullut tai edes aistinut mitään. Se tieto ei kulkeutunut oikein aivojen osaan, joka näyttää että olen ihminen, osaan puhua ja liikkua. Hän sanoi, että aamulla pidetään palaveri, jossa päätetään Noan hoidosta, ja sen jatkamisesta. Noa hengitti itse, mutta ne ei riittäisi pitämään elämää yllä. Joten Noan elämä oli kiinni hengityskoneesta. 

Aamulla kun menimme osastolle, kuulemaan palaverissa sovituista asioista, lääkäri kertoi meille, että yön aikana on tapahtunut merkittäviä muutoksia Noan tilanteessa.
Omat hengitykset oli kokonaan loppuneet, ruumiinlämpö oli laskenut, verenpaineet tipahtaneet ja pupillit oli lakanneet reagoimasta valolle. Noa oli yön aikana aivokuollut. Se miltä tuntuu kuulla, että oma lapsi on aivokuollut, on asia jota ei voi edes kuvailla. Tiesin että lapseni on jo käytännössä kuollut, vain hengityskone on ainoa elämää ylläpitävä asia. 



Noalle tehtiin vielä muutamia kokeita, joilla lain mukaan todistetaan se, että ihminen on oikeasti aivokuollut, eikä mitään ole enää tehtävissä. Noan testit näyttivät samaa kun lääkärin sanat, hän oli aivokuollut. Päätettiin ettei häntä voida pitää keinotekoisesti elossa, koneen varassa.

Hengityskone sammutettiin, saimme olla kaikki läheiset Noan vierellä lähdön hetkellä. Noa kuoli minun ja kummitätinsä syliiin. Se miltää tuntuu pitää omaa lasta kuolleena sylissään, on myös asia, jota ei millään sanoilla pysty kuvailla. Eikä sitä tarvitse pystyäkään. 
Noa kiersi meidän sylistämme mummin syliin ja siitä mummun syliin. Pieni Noa syntyi tähän maailmaan 15.2.2016 ja olin maailman onnellisin äiti. Minun pieni poikani, niin haluttu ja raskastettu jo raskaudesta lähtien. Hän syntyi klo 13.23 ja lähti tästä maailmasta klo 13.30. 

Minulta on kysytty ihan jumalattoman monta kertaa, mitä tapahtui, enkä ole juuri yhdellekään vastannut. Tässä nyt kaikille ihan julkisesti meidän tarina, ei tarvitse enää kysyä. 

Noa on jo saatettu viimeiselle matkalleen, siitä kerron lisää joku toinen kerta, kun pystyn ja jaksan kertoa siitä hetkestä. Olen äärimmäisen kiitollinen vajaasta kolmesta vuodesta kanssa rakkaan poikani, tulen aina rakastamaan häntä eniten maailmassa. 

- Cecilia 

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Täysi-ikäinen äiti

Tänään on mun syntymäpäivä, ja ensimmäinen päivä täysi-ikäisenä äitinä. Olo ei tietenkään ole mitenkään erilainen kuin muinakaan päivinä, mutta se tieto on alitajussani. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni täysi-ikäinen äiti.


Noan syntyessä helmikuussa 2016, olin 15-vuotias. Nyt kun ajattelen itseäni sen ikäisenä, en todellakaan ollut kypsä enkä edes valmis äidiksi, vaikka lapsi oli suunnitellusti tehty rakkaudella. Miten 15-vuotias voisikaan olla kypsä pitämään huolta vastasyntyneestä? Mutta hyvin olemme pärjänneet, ja Noasta on kasvanut iloinen ja hyvin hoidettu taapero. 

Alitajunnassani on koko päivän pyörinyt ajatus siitä, etten ole enää ala-ikäinen, nyt olen virallisesti "aikuinen" vaikka olen ollut sitä jo monta vuotta lapseni takia. 

Monikaan asia ei todellisuudessa muutu täysi-ikäisyyden myötä, saa ostaa tupakkaa ja alkoholia, eikä virallisesti tarvitse omia vanhempia. Minä ainakin tarvitsen vielä monta vuotta vanhempiani. Vaikka olen itse äiti niin omalla äidilläni on suuri merkitys elämässäni, ja siinä miten minusta on tullut tällainen kuin olen. 

Mutta olen todella kiitollinen siitä, etten ole enää ala-ikäinen. Olemme vuosien aikana kohdanneet paljon asioita, jotka on hoidettu meidän vanhempien kautta, vaikka me olemme Noan vanhemmat ja viralliset huoltajat. Päiväkodista on soiteltu minun äidille, kyselty tärkeitä yksityisiä asioita Rikun äidiltä, vaikka lapsi on meidän ja lapsen asiat kuuluvat vain meille. Toivon todella, että tämä muuttuu nyt. En itse tarvitse enää huoltajaani virallisesti mihinkään, joten ei lapseni asiatkaan kuulu päiväkodin puolelta heille. Kerron itse kaikesta vanhemmille, jos niin haluan, ja olen kertomatta, jos niin haluan. 

Ilolla kohti päiviä täysi-ikäisenä äitinä! 

♡ Cecilia

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kaksivuotiaan katkonaiset yöt


Noa on aina nukkunut pitkät yöunet, heräämättä yön aikana kertaakaan. Jo pienenä vauvana hän nukkui kokonaiset yöt, lukuunottamatta öitä kun hän on ollut sairaana.

Viime kuukausien ja viikkojen yöt ovat kuitenkin olleet ihan muuta kuin mihin ollaan koko perhe totuttu.
Iltaisin Noan kanssa saa käydä pitkää väsynyttä unitaistelua, ja kun hän vihdoin nukahtaa ei kannata huokaista helpotuksesta, sillä pahin on edessäYön ensimmäiset tunnit sujuu hyvin, mutta kun päästään aamuyön puolelle alkaa helvetti ja loputon itku. 

Hän haluaa syliin, ja heti sylistä pois, missään ei ole hyvä, eikä mikään tuo lohtua. Otan häntä syliin, ja asetan takaisin, hyssytän ja yritän kaikkeni. Monena yönä mikään ei auta, jossain vaiheessa hän nukahtaa, itkettyään itsensä uneen. Pahinta on se etten löydä syytä öiselle itkukohtaukselle, kaikki on hyvin mutta pienen ihmisen mielestä kaikki on huonosti.

Olen lukenut netistä ja keskustelupalstoilta, että monella taaperolla on tätä jossain vaiheessa elämää. Ja syynä saattaa olla öiset painajaiset. Olen keskustellut Noan kanssa siitä mitä hän yöllä kokee, mutta eihän hän tietenkään osaa itse kertoa. Ainoa mahdollisuus on painajaiset. Olen antanut myös kipulääkettä, mutta se ei helpota, eli kipuja Noalla ei ole. 

Meillä on kohta neuvola ja ajattelin ottaa öiset itkukohtaukset puheeksi mutta ennen sitä haluan kysyä onko teidän taaperoilla ollut vastaavaa öisin? Mistä löytyi apu?

Äiti alkaa olemaan henkisesti loppu. Oman lapsen itku on pahinta, varsinkin jos siihen ei löydy syytä ja helpotusta. 

♡ Cecilia

torstai 1. maaliskuuta 2018

Seinäjoen uusi HopLop

*postaus toteutettu yhteistyössä HopLop Seinäjoen kanssa*
*Liput saatu*

Kävimme eilen testaamassa Noan, ja Noan serkkutytön kanssa Seinäjoen uuden HopLop leikkipuiston. HopLopilla oli avajaiset viime kuun lopussa, sinne ei valitettavasti päästy osallistumaan sillä Noa tuli kipeäksi juuri ennen niitä. 


Puisto oli todella iso, sen koko yllätti positiivisesti. Oli kaikenlaisia kiipeilytelineitä, ja liukumäkiä. HopLopissa oli isoille ja pienille mahdollisuuksia kiipeilyyn ja turvalliseen leikkimiseen. Me pysyteltiin koko aika pienten puolella, josta löytyi juuri sopivasti tutkittavaa 2-3 vuotiaille lapsille. Pienten puolelle ei päässyt yli 4-vuotiaat lapset. 


"HopLop Seinäjoki on liikunnallinen seikkailupuisto koko perheelle. Seinästä seinään täynnä koukuttavaa touhua ja vauhdikasta viihtymistä kaikenikäisille, taitotasosta riippumatta. Meillä on vapaus villiintyä ja aikuisetkin voivat jättää kravatin ja jakkupuvun kotiin!"

Puistosta löytyy: Seikkailulabyrintti, pienten leikkialue, sähköautorata, rakentelualue, sähköisiä pelejä, pallomeri, monipelikenttä, aaltoliukumäki, donitsiliuku, dropslide, jättitrampoliini, käärmeliukumäki, pallokanuunat, rullaliukumäki, spider tower, tulivuoriliukumäki, liukupomppu ja safarialue. Puistosta löytyy siis paljon erilaisia vaihtoehtoja eri ikäisille lapsille. 


Noa on aika arka lapsi, joten hän ei uskaltaunut tutkimaan pienten puolen kiipeilytelinettä ollenkaan, serkkutyttö käväisi korkeammalla muutaman kerran mutta palasi nopeasti maan pinnalle. HopLop oli tupaten täynnä neljän jälkeen hiihtolomaviikolla, mutta tilat oli niin hyvin suunniteltu ettei puistossa silti tullut tungosta. Liikkuminen oli helppoa, ja jonotkin oli siedettävän pituiset. Iso plussa HopLopille varavaipoista, joita saa kassalta! Meillä unohtui vaippa kotiin, ja vanha vaippa ei olisi pitänyt automatkaa kotiin. 

HopLop Seinäjoen hinnasto:

1-2 vuotias = 10€

Yli 3-vuotias = 16€

 Alle 1-vuotias ja aikuiset = 0€


♡ Cecilia

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

2-vuotiaan synttärilahjat

Ajattelin esitellä teille mitä kaikkea Noa sai lahjaksi. Noalla on jo todella paljon leluja, sen takia laitoimme kutsuviesteihin lahjatoivomukset. Noan huonekin on aika pieni, joten sinne ei enää hirveän montaa lelua mahdu. 

Kirjoitimme kutsuviesteihin näin: "Lahjaksi toivoisin duploja, rahaa juniorituoliin ja vaatteisiin." 

Duploilla Noa on leikkinyt päiväkodissa ja mun vanhempien luona ja pitää niistä todella paljon. Nyt Noa ei enää tarvitse todellakaan lisää duploja, niitä kertyi synttäreiltä iso laatikollinen. 

Kaikki lahjat olivat Noalle mieleisiä, ja hän on leikkinyt niillä paljon viikon aikana. 



Mummulta ja vaarilta Noa sai kaksi pakettia duploja.



Mun äidin äidiltä Noa sai paloauto duplopaketin. Palomies vaihtui kuvaan, sillä oikea on jo hukassa. 




Tämmöisiä paketteja Noa sai kaksi, toisen kummisedältä ja toisen isotädiltä. Ajateltiin että toisen auton voi viedä mun vanhemmille duplojen sekaan.



Rikun äidin äidiltä Noa sai pienen duplopaketin ja pikku myyn. Pikku Myyn Noa sai sen takia, että kun häneltä kysyi mitä haluat syntymäpäivälahjaksi hän vastasi aina 
"punaisen tytön". 


Mun isän äidiltä Noa sai Villervallan pipon ja paidan, hiihtokerraston ja kaulurin.



Enon perheeltä Noa sai Unico plus poliisi setin.


Pikkuserkun perheeltä Noa sai duplo bussin.



Rikun vanhemmilta Noa sai autot 3 - duplopaketin.


Kummitädiltä ja -sedältä Noa sai sähkömönkijän, jolla Noa ei vielä ole uskaltanut ajaa. 
Ehkä kesään mennessä, niin pääsee ulos ajelemaan. 

♡ Cecilia

torstai 22. helmikuuta 2018

2-vuotissynttärit

Meillä juhlittiin lauantaina ja sunnuntai 2-vuotissynttäreitä, vieraat oli jaettu kahdelle päivälle joka osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Noan isän puolen suku kävi lauantaina, ja toinen puoli sunnuntaina. Vieraita oli kahdelle päivälle yhteensä 40, joka oli kyllä aivan liikaa, ja siitäkin oli jo karsittu sukulaisia pois. Välillä tuntui että meidän asunto oli ihan täynnä, vaikka kaikki kävivät vähän eriaikaan. 

Tarjottavana oli voileipäkakkua, kakkua, coktailpiirakoita, munavoita, keksiä, karkkia, taapero herkkuja ja sunnuntaina limppua lohiherkulla ja näkkileipää tonnikala täytteellä. 
Tarjottavat riitti muuten todella hyvin, mutta lauantaina coktailpiirakat loppui iltapäivästä kesken. Onneksi kaikkea muuta oli jäljellä. 
Lauantailta jäi 1/3 osa voileipäkakkua, jonka söin yksin illan aikana ja sain aivan jäätävän vatsakivun. Kukaan muu ei sitä saanut, joten se johtui siitä että söin sitä niin paljon kerralla. 



Lauantai



Noalle mahtui vielä paita, joka ostettiin 1-vuotissynttäreitä varten.




Taaperoille oli tarjolla maissinaksuja, muumi hedelmäpatukoita ja lasten sipsejä. 












Sunnuntai

Sunnuntaina kaikki oli samallalailla laitettu, mutta tarjoilut oli keittiönpöydällä. 



 Cecilia

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Blogin uusi nimi

Nyt suurin muutos blogissa on julki, uusi nimi!


Olen odottanut kauan että uskallan vaihtaa blogini nimeä ja nyt kun kaksplussan sivut uudistettiin, tuli mahdollisuus vaihtaa blogin nimeä samalla. Tuntuu että nyt on juuri oikea aika. 

Uskon että nimenvaihto vaikuttaa jonkin verran blogini löytymiseen, varsinkin lukijoiden kohdalla jotka etsivät blogini hakemalla sen nimeä. Olen siitä pahoillani, mutta eiköhän me kaikki totuta uuteen nimeen. 

Jo kauan aikaa Kun kaksi muuttuu kolmeksi - nimi on tuntunut väärältä, ja ei, meille ei ole tulossa perheenlisäystä. Mutta blogin nimi on niin vahvasti liittynyt Noaan ja siihen että meitä on kolme, nyt blogi antaa enemmän postausmahdollisuuksia. Postaan edelleen äitiydestä ja taapero arjesta, mutta nyt blogi on minun oma, ei niinkään kolmen hengen perheen blogi.

Toivottavasti totutte uuteen nimeen nopeasti! 
Vaihdan kaikki somekanavat uudelle nimelle, joten jatkossa minut löytää Facebookista nimellä "CeciliaLinnea" ja Instagramista nimellä "cecilialinneablogi

 Cecilia