maanantai 16. joulukuuta 2019

Rakkaus on kuollut

Kesäkuussa erottuani Noan isästä, löysin elämääni uuden ihmisen. Kun nähtiin ensimmäistä kertaa koskaan, olin täysin myyty, täysin varma, että olen löytänyt kaiken sen mitä olen aina halunnut. 

Ajoin kyseisen miehen luokse melkein joka ikinen päivä. Mun kodista hänen luo oli 50 kilometriä yhteensuuntaan, ajoin sen saman reitin joka päivä, rahaa kului järjettömiä summia auton tankkaamiseen, mutta olin valmis tekemään sen joka päivä, en ollut koskaan kokenut niin suurta rakkautta toista ihmistä kohtaan. 


Pitkästä aikaa pystyin hymyilemään ja olemaan aidosti onnellinen. Koin, että tämä mies korjasi Noan menetyksen jättämiä arpia, toi mun elämään muutakin sisältöä, onnea, iloa ja rakkautta. Hänelle oli heti Noan kuolema täysin hyväksyttävä asia, hän ei juossut sitä karkuun, hän suostui kulkemaan haudalle vievää hiekkapolkua vierelläni, aina kun koin sen tarpeelliseksi. Hän kuunteli tarinaa tarkasti ja otti kaikki itkut ja syyllisyyden tunteet vastaan. 

Juhannus sotki kaiken meidän välillä olevan, hän teki asian jota en koskaan hyväksy kenenkään tekevän, vaaransi oman ja monen muun hengen painaessaan kätensä vasten autonrattia, vääränä hetkenä. Käsittelin asiaa päässäni pitkään, vielä pidempään sitä kuinka hän kohteli minua, yrittäessäni estää häntä vaarantamasta kaikkea olemassa olevaa. Pitkään pelkäsin viettää öitä yhdessä, pelkäsin sulkea silmät hänen vierellään, pelkäsin sitä tunnetta jonka juhannus sisälleni jätti. Aika korjasi pelot, tilalle tuli turvallisuus. 


Elokuussa hän halusi hankkia kanssani yhteisen kodin, johon tietenkin olin heti valmis. Pakkasin tavaroitani onnellisena ja mietin yhteistä tulevaisuuttamme. Meidän piti olla yhdessä aina, hänen piti rakastaa minua, olla minun arvoinen. Kun muuttoauto oli purettu ja laitoin tavaroitamme paikalleen yhteisessä kodissamme olin maailman onnellisin. Illalla käydessäni hänen vierelleen nukkumaan, kuuntelin hänen sydämenlyöntejä korvaani vasten, tein sitä joka ilta kun kävimme yhdessä nukkumaan. Rakastin kaikkea hänessä, paitsi hänen menneisyyttään, josta hän kertoi paljon. Jokin ääni päässäni muistutti, ettei hän ehkä kerro kaikkea. 

Hänelle maistui alkoholi joka toinen viikonloppu, niitä viikonloppuja vihasin. Humalassa hän kohteli minua täysin eritavalla kuin selvänä. Pelkäsin niitä viikonloppuja, niinä hän syyllisti, oli epäkunnioittava ja olin aina tehnyt kaiken väärin. Joka kerta annoin anteeksi, uskoin meihin, uskoin meidän rakkauteen. 

Kaikki läheiseni varoitteli hänestä ja siitä ettei hän ole hyvä ihminen, kaikkien mielestä hänessä oli jotakin omituista, häneen ei luottanut kukaan muu kuin minä. Uskoin kaikkien muiden olevan väärässä, minä luulin tuntevani hänet ja luulin, että hän rakastaa minua. 


Suhde oli alusta alkaen kieroutunut ja vaikea. Joka riita lähdin vanhemmilleni yöksi, sain haukut ja hän käski minua hakemaan tavarani ja muuttamaan pois kodistamme. Joka kerta hän syyllisti minua, siitä että lähden enkä osaa keskustella asioista. Lähdin, koska pelkäsin häntä hänen suuttuessa. Joka kerta kun "tein jotain väärin" hänen mielestä, oli hän valmis heittämään kaiken vaivalla rakennetun pois ja jatkamaan matkaa yksin. 

Viimeisen kerran kun riitelimme, lähdin ja päätin että nyt riittää. Otin itselleni asunnon Seinäjoelta ja päätin, että nyt muutan pois. Palasin takaisin kotiin ja yritin elää normaalia elämää hänen kanssaan, tietäen koko ajan että parempi elämä odottaa muutaman viikon päässä. Hän ei ymmärtänyt, että muutan pois, kadun että koskaan menin kertomaan muutostani. 

En hyväksy väkivaltaa missään tilanteessa, hän humalassa mätki ihmisiä mennen tullen ja palatessa, aina oli uusi tarina kerrottavani kotiin päästyä. Joku sai turpaan, joku makasi maassa verisenä, jonku käsi oli murrettu. Joka kerta uskoin, ettei hän tekisi minulle kuitenkaan mitään. Sokeana laitoin väkivallan muita miehiä kohtaan alkoholin piikkiin ja aina olin valmis antamaan anteeksi. Rakkaus sokaisi minut. 


Viimeisenä yhteisenä iltanamme hän käytti väkivaltaa minua kohtaan. Henkistä ja fyysistä. Väkivalta parisuhteessa ei koskaan ole oikein, hän kohteli minua väärin. Hän rikkoi ehjän osan sisältäni, sen jossa minua kohtaan ei käytetä väkivaltaa. Fyysinen väkivalta jäi onneksi "pieneksi", henkinen satuttaa edelleen. Hän tiesi Noan kuolemasta kaiken, silti hän iski juuri siihen kohtaan minussa.  Hän sanoi, että olen tappanut Noan. Se on asia, jonka hän tiesi olevan minulle kaikkein vaikein, asia joka satuttaa kaikkein eniten. Hän tiesi etten ole koskaan tehnyt Noalle yhtään mitään väärää, silti hän syytti minua kuolemasta. Kukaan ei koskaan sano minulle noin, kukaan ei koskaan saa iskeä Noan kuoleman tuottamaan järjettömään kipukohtaan minussa. Eikä kukaan saa koskaan käyttää minuun fyysistä väkivaltaa. Hän käytti, hän sanoi ja iski pahimpaan kohtaan. 

Koko suhteemme aikana hän ei puhunut minulle totta menneisyydestään, kaikki oli valetta, muunneltua totuutta ja keksittyä tarinaa. Hän antoi täysin väärän kuvan itsestään ja teoistaan. Onneksi olen nyt vapaa hänestä. Tajusin paljon eron myötä, suurin on se, että kukaan mies ei enää koskaan saa kohdella minua kuin hän. En anna hänen sanoja koskaan anteeksi hänelle. En halua enää koskaan nähdä häntä. En halua enää koskaan kuulla hänen ääntään. Kerta oli liikaa ja se ylitti kaikki rajani kerralla. 

♡ Cecilia

1 kommentti:

  1. Hienoa, että lähdit huonosta suhteesta!! Ihan järkyttävää, lapsellista ja surullista käytöstä. Ja tuo kuolemasta syyttäminen.. Ehkä alhaisinta, mitä voi tehdä.
    Seuraan sua instagramissa ja huomasin siellä odotuspäivityksesi. Odotatko edelleen yhteistä lastanne?

    VastaaPoista